Menu

Raasion rengastustoiminta

Yleistä

Raasion tekoallas sijaitsee Siilinjärven kunnan koillisosassa, noin 8 km päässä kunnan keskustaajamasta. Raasion kahlaajarengastusasema sijaitsee tämän Yara Suomi Oy:lle kuuluvan altaan (n. 150 ha) länsirannalla, ns. länsilietteellä. Allas toimi 1970- ja 1980-lukujen taitteessa läheisellä apatiittikaivoksella syntyneen murskaushiekan läjitysaltaana, jolloin altaan länsi- ja itärannalle sekä eteläkulmalle syntyivät hiekkajätteestä kasvittomat kiillehiekkakentät ja niiden lieterantareunukset. Nykyisin allasta käytetään kaivosvesien selkeytysaltaana ja aiemmin avoimet kentät ovat osittain kasvittuneet ja pensoittuneet. Nykyisin kahlaajia keräävänä alueena altaalla toimii erityisesti altaan koilliskulman avoin vedenlaskukenttä, ns. koillisliete. Länsilietettä on pidetty avoimena vuosittaisella niittämisellä. Kahlaajien ja vesilintujen pyynti tapahtuu länsilietteellä.

Aseman päätoimintamuotona ovat kahlaajien ja vesilintujen rengastus sekä lepäilevien kahlaajien päivittäinen laskenta syysmuuton aikana. Levähtävien kahlaajien seuranta alkoi kesällä 1984 ja kahlaajien rengastus käynnistyi v. 1987. Kahlaajalaskenta on toteutettu pääosin erillisenä, varsinaiseen asemamiehitykseen kuulumattomana toimintana. Syksyllä 1988 länsilietteen kupeelle saatiin silloiselta Kemira-yhtiöltä työmaaparakki, joka toimii edelleen rengastustukikohtana. Kahlaajien ja vesilintujen pyynti on ollut vuosittaista ja säännöllistä v. 1987 lähtien. Aktiivisimmillaan rengastusaseman toiminta on ollut 1990-luvulla ja viime vuosina miehitysvuorokausien määrä on ollut selvästi alhaisempi.

Raasion pesimälinnusto on monipuolistunut viime vuosien aikana rantojen ilmaversoiskasvillisuuden laajenemisen myötä. Altaalle kerääntyy kesäisin runsaasti altaalla ja altaan ympäristössä pesineitä vesilintupoikueita. Aiemmin avoimilla hiekkakentillä pesineet nauru- ja pikkulokit sekä kalatiirat ovat hylänneet altaan kasvittumisen myötä ja lokkilinnuista altaalla pesii nykyisin vain kalalokkeja. Altaalla pesi 1990-luvulla parina kesänä myös lapintiira. Pesivä kahlaajalajisto koostuu nykyisin pääosin viklolajeista. Aiemmin altaan tyyppikahlaajana esiintyneen pikkutyllin parimäärä on kutistunut 1-3 pariin. Pesimälinnuston uusimpia tulokkaita ovat mm. laulujoutsen ja ruskosuohaukka, jotka ovat yrittäneet pesiä altaalla. Raasio toimii myös merkittävänä vesilintujen kesäisenä kerääntymis- ja sulkimisaltaana - keskikesällä altaalla pulikoi satoja vesilintuja.

Kahlaajat miehittävät altaan rantoja muuttoaikoina keväällä ja varsinkin syksyllä. Altaan alkuaikoina avoimille lieterannoille kerääntyi runsaasti mm. tyllejä ja eri sirrilajien edustajia. Allas oli 1980- ja 90-luvuilla eräs Sisä-Suomen merkittävimpiä pikkusirrin levähdyspaikkoja. Nykyisin, kun kasvillisuus on peittänyt osan laajoista rannan lietereunuksista, altaan muuttoaikainen lajisto on selvästi viklo- ja suokukkovaltaisempi. Kaikkiaan altaalla on havaittu 33 kahlaajalajia. Kahlaajien esiintymisestä ja rengastusaseman toiminnasta on laadittu kaksivuotisraportit toiminnan alusta alkaen.

Raasio ilmasta!

Rengastus

Kahlaajia pyydetään katiskoilla, joihin eksyy myös paljon västäräkkejä ja vesilintuja.Lintujen pyynti tapahtuu aseman kahlaajakatiskoilla. Käytössä on 16 katiskaa. Avoimessa rantaympäristössä kahlaajien verkkopyynti on osoittautunut varsin tuloksettomaksi ja siitä on toistaiseksi luovuttu koepyyntien jälkeen. Rannan pikkulintuja on alettu pyytää testausluonteisesti parin viime kesän/syksyn aikana muutamalla verkkopaikalla. Jatkossa pikkulintujen verkkopyynti tullee laajentumaan. Tätä toimintaa on toistaiseksi rajoittanut riittävän laajan rengastusluvan omistavien rengastajien niukkuus.

Valtaosa pyyntitunneista on sijoittunut heinä- ja elokuulle. Syyskuussa pyynti on ollut satunnaisempaa, kesäkuussa hyvin vähäistä ja keväistä pyyntiä on ollut aseman historiassa kokeiluluonteisesti vain parina 1990-luvun keväänä. Miehityksen yhteydessä pyynti on ollut ympärivuorokautista, mikäli yksittäinen rengastaja on jaksanut sinnitellä päivästä toiseen pätkäunilla tai asemalla on ollut useampi rengastaja. Asemalle voidaan majoittaa kerrallaan vain 2-3 miehittäjää, ellei suostu yöpymään telttamajoituksessa asemaparakin pihalla.

Kahlaajien katiskapyynnin yhteydessä on rengastettu myös runsaasti katiskoihin hairahtaneita vesilintuja ja västäräkkilajien edustajia, satunnaisemmin katiskoihin eksyneitä muita varpuslintuja ja petolintuja. Raasiossa pyydystetyistä ja rengastetuista kahlaajista on kerätty toiminnan alusta saakka erilaisia mittatietoja. Punnituksessa suokukko.Asemalla on rengastettu v. 2007 loppuun mennessä yhteensä 22190 lintuyksilöä (67 lajista), joista kahlaajia 15082 yksilöä (27 lajista). Eniten rengastettuja kahlaajia ovat liro (3903 yksilöä), pikkusirri (2672) ja suosirri (2406). Aktiivisimpina rengastussyksyinä on rengastettu 1000-1800 kahlaajaa. Viime vuosina altaalla on rengastettu kaudessaan vain muutamia satoja lintuja, joista kahlaajien osuus on ollut noin puolet.

Yhteystiedot

Markku Ukkonen
p. 050-3037673
e-mail: markku.ukkonen (at) elisanet.fi

Takaisin ylös