Menu

Viikon 17 tapahtumat

27.4. Lintukuvausretki Konnuksen kanavalle Leppävirralle. Yhteislähtö Kuopion pesäpallostadionin P-paikalta klo 7:30. Voit osallistua ilman kameraakin, vietetään leppoisa päivä veden äärellä jutustellen ja makkaraa paistellen. Säävaraus sateen varalta. Ilmoittautumiset viimeistään 20.4. Ilkka Markkaselle, p. 0400871539.

28.4. Lintutorniopastusta Varkauden Ruokojärven lintutornilla klo 9-12.

28.4. Opastus Lapinlahden Linnansalmen lintutornilla klo 10-12. Pitkospuilla voi olla vettä, saappaat voivat olla tarpeen. Tied. Asta Lähdesmäki, p. 0505623935.

Muuttotilanne vko 16

Yhden viileän viikon jälkeen kevät rymisteli takaisin, ja uusia lajeja alkoi tulvia Savonmualle. Pikkujoutsen saapui jo edeltävän viikon sunnuntaina, jonka jälkeen Siilinjärven moottoritien varressa saatiin ihailla paria lajin edustajaa. Kyseinen tulva osoittautuikin suosituksi, sinne saapui levähtämään myös mm. kyhmyjoutsen, merihanhia sekä kandanhanhia. Yksi kyhmyjoutsen ilmestyi sopivasti mannekiiniksi myös Kuopion Kallansiltojen Fotofennica-esittelyyn.

Maaningan Lapinjärvi oli hanhien suuressa suosiossa, parhaimmillaan siellä arvioitiin olevan nelisensataa metsähanhea, joiden seassa tundrahanhia, muutama valkoposki, kanadanhanhi sekä yksi lyhytnokkahanhi, jonka ensimmäinen edustaja tosin havaittiin jo 14.4. Siilinjärvellä.

Myös vesilinnut saapuivat ilahduttavasti, Maaningalla tavattiin ensimmäisinä jouhisorsat, punasotka, heinätavi sekä lapasorsat, Nilsiässä mustalintupari sekä Varkaudessa kuikka. Haukoista Suonenjoella nähtiin muuttohaukka, Kuopion Jänneniemellä nuolihaukka ja Varkaudessa arosuohaukka. Punajalkaviklo löytyi Maaningalta ja Savon ensimmäiset valkoviklohavainnot tehtiin Iisalmessa ja Varkaudessa. Yksittäisiä kapustarintoja saapui myös.

Pääsiäispyhinä saapuivat vielä tiltaltti Kuopioon, kalatiira sekä kaakkuri Varkauteen, metsäkirvinen Lapinlahdelle ja pikkutylli Siilinjärvelle. Haarapääsky toi kesän ensimmäisenä Nilsiään.

 

Tarkemmat havaintotiedot sekä lisää havaintoja osoitteessa www.tiira.fi

Kuva: Punasotka, Ilkka Markkanen

Ilmoittaudu Taestoon

Perinteinen Pohjois-Savon tornikisa, Taesto, käydään 4.5. klo 5-13 valtakunnallisen Tornien taiston yhteydessä.
Taestoon ilmoittaudutaan 3.5. klo 18 mennessä Eelis Rissaselle, 050 569 9091, eelisri67(at)gmail.com tai Kuikkalistalle otsikolla Taestoon.
Lue säännöt kisasivuilta.

Tulossa on makea kisa, sillä voittajajoukkue saa palkinnoksi lahjoituksena saatua isokyröläistä Sugar Daddies-hunajaa :)
https://fi-fi.facebook.com/sugardaddiesco/

 

Lue lisää ...

Muuttotilanne vko 15

Takatalvi saapui kuten odottaa saattoi, ryöpsäyttäen lumipeitteen takaisin pelloille ja pudottaen yöt pakkaselle. Töyhtöhyyppien parvet kaikkosivat ja lintujen muutto tuntui muutenkin hidastuvan. Monien katseet kääntyivät takaisin ruokintapaikoille, joissa nähtiinkin runsaasti peippoja, jopa 100-200 yksilön parvia, sekä mustarastaita, joita kertyi toisinaan yli parikymmentä yksilöä per piha, jossain yli kolmekymmentäkin. Peippojen seassa tavattiin joitakin järripeippoja. Punarinnatkin saapuivat värittämään ruokintoja, ja niiden laulu ilahdutti monin paikoin. Myös peukaloisten laulua alkoi kuulua enemmän. Muista muuttajista taigametsähanhia oli enimmillään 33 yksilön parvi Maaningan Kinnulanlahdessa, laulujoutsenia 123 niinikään Maaningan Lapinjärvellä, kurkia Rautalammella 63, sinisorsia Varkaudessa 95.

Viikon uusia tulokkaita olivat lapinsirkku sekä jänkäkurppa Siilinjärven Jälällä, tunturikiuru Juankoskella, valitettavasti edesmennyt laulurastas Kuopiossa sekä pohjansirkku Kaislastenlahdessa. Vielä sunnuntaina Lapinlahdelle sekä Maaningalle ehättivät kevään ensimmäiset, hartaasti odotetut kuovit.

 

Tarkemmat havaintotiedot sekä lisää havaintoja osoitteessa www.tiira.fi

Kuva: Peukaloinen, Ilkka Markkanen

Lue lisää ...

Pääsiäisviikon tapahtumat

17.4. Lintutorniopastus Joroisten Pasalan lintutornilla klo 17-19. Oppaana Eino Repo, p.0408454983.

19.4. FotoFennican pop-up maastoesittely, Kallansillat P-paikka klo 12-15. Lintuyhdistys Kuikan ja FotoFennican yhteinen lintuharrastustapahtuma Kuopion Kallansilloilla Tikkalansaaressa. Tilaisuuden tarkoitus on keskustella lintuharrastuksesta, saada lintujen tunnistusapua ja tietoa lintuharrastusvälineistä. Mahdollisuus kokeilla ja hankkia eri merkkisiä kiikareita, kaukoputkia, jalustoja, phonescopinkia ja tarvikkeita.

Ajo-ohje: Kuopion Päivärannan liittymästä moottoritien itäpuoliselle paikallistielle, jota pohjoiseen. Vastaavavasti pohjoisesta tultaessa Sorsasalon liittymästä tälle paikallistielle etelän suuntaan. 
Käänny paikallistieltä itään, viitta Tikkalansaaren leiri- ja kurssikeskus (Laivaväyläntie).
FotoFennican esittely ensimmäisellä P-paikalla, lisää paikoitustilaa siltojen toisella puolella. 
Karttalinkki

20.4. Yleisölinturetki klo 06-11. Lähtö Iisalmen Luontomuseon edestä. Oppaana Jarmo Yliluoma, p. 0407212618.

21.4. Lintutorniopastusta Varkauden Ruokojärven lintutornilla klo 09-12. Lintujen tarkkailun ohella voi nauttia nuotiokahvit. Oppaina luonnonystävien lintuharrastajat.

21.4. Iltaopastus Lapinlahdella Akkalansalmen sillan p-paikalla klo 17 - 19. Sillan tienoille aukeaa varhain sula, missä voi nähdä vesilintuja. Sulaa katsellaan myös ylätasanteelta, polun kunnon takia kannattaa varautua kunnon saappailla tai maastokengillä. Tied. Juha Koponen 050 67854.

22.4. Opastusta Riistaveden Keskimmäisen lintutornilla klo 9-12. Oppaina Pertti ja Eini Räsänen, p. 040 7645458.

Lue lisää ...

Jäsenkysely

Kuikka toimii Kuopion Luonnon Ystäväin jaostona. Emoyhdistyksemme on pohtimassa tulevaisuuttaan. Meidän pitää miettiä omaa rooliamme, joten jäsen vastaathan lyhyeen kyselyymme!
Mikäli haluat lisätietoa, lähetä viesti Kuikan hallitukselle hallitus(at)lintuyhdistyskuikka.net.

Vastaa tästä!

Asiasta päätetään syyskokouksessa tai erikseen järjestettävässä yhdistyksen kokouksessa!

 

terv. hallitus

Lue lisää ...

Muuttotilanne vko14

Kuluvalle vuodelle uusia lajeja virtaa Pohjois-Savoon nyt päivittäin. Keväiset kelit hellivät harrastajia ja alkuviikosta Varkauden seutu toivotti tervetulleiksi Savon ensimmäiset naurulokit, merimetson, tukkasotkan, harmaahaikaran, silkkiuikun sekä meriharakan. Suonenjoella nähtiin niittykirvinen, kangaskiuru sekä sääksi. Kuopion maalaispitäjissä tavattiin uuttukyyhky, uivelo, tavi sekä metsäviklo, itse kantakaupungissa punakylkirastas sekä nokkavarpunen. Siilinjärvelle ja siitä ylöspäin ehättivät ensimmäisinä ruskosuohaukka, turkinkyyhky, tylli, västäräkki, taivaanvuohi, rautiainen sekä nokikana.

Kallansilloilla lokkiparvet alkoivat paisua tuttuun tapaan, harmaalokkeja laskettiin jo 580. Töyhtöhyyppiä kertyi hiljalleen joka puolelle, Siilinjärvellä niitä päätyi yhdelle havaintopaikalle 220. Rautalammilla polski 60 telkkää, Varkaudessa 73 sinisorsaa. Maaningan Lapinjärvellä ääntä pitivät 120 laulujoutsenta sekä metsähanhien parvet, niistä suurin 25 yksilöä. Kurkia saapuu pikkuhiljaa.

 

Tarkemmat havaintotiedot sekä lisää havaintoja www.tiira.fi

Kuva: laulujoutsenet, Matti Hakkarainen

Lue lisää ...

Retkiblogi: Kevät hiipii Maaningalle

Maaliskuun viimeinen päivä aukaisee silmänsä. Hanget säkenöivät kirkkaina ja sinitaivas kelluu tyynessä aamussa. Kellojen siirto sekoittaa pään ja päivä näyttää olevan jo puolessa, kun nautimme vasta aamupalaa. Mutta ei hätää, onneksi linnut eivät siirrä kellojaan. Eli ei kiirettä...

Liity jäseneksi

Retkiä, julkaisuja, lintuiltoja, uusia ystäviä – luontoelämyksiä ympäri vuoden

Lintuja voi seurata muutenkin, mutta Kuikan jäsenenä saat linnuista, niiden suojelusta ja lintuharrastuksesta lisää tietoa. Samalla tuet jäsenmaksullasi suojelutyötä ja yhdistyksen tiedonvälitystä linnuista ja harrastuksesta - esimerkiksi havaintojärjestelmä Tiiraa ja näitä kotisivuja. 
Jäsenmaksullasi saat yhdistyksen Siivekäs-lehden kerran vuodessa, BirdLife-lehden kolme kertaa vuodessa ja KLYY-tiedotteen 1 -2 kertaa vuodessa. Viime mainittu on Kuopion Luonnon Ystäväin Yhdistyksen julkaisu, sillä Lintuyhdistys Kuikka toimii sen lintujaostona. Näistä ja muista jäsenyysasioista voit lukea lisää liittymissivulta. Liity heti alkuvuodesta, niin saat kaikki vuoden lehdet ja jäsenedut!  Kuikassa oli vuoden 2018 lopussa 367 jäsentä.

Lintuyhdistys Kuikka toivottaa kaikki tervetulleiksi antoisan harrastuksen pariin!
Valitettavasti uuden liittymislomakkeen teossa on ongelmia, joten toimi liittyessäsi näin: Katso oheisesta tiedostosta, mitä tietoja tarvitaan ja ilmoita ne sähköpostitse osoitteeseen
jasensihteeri(at)lintuyhdistyskuikka.net. Korvaa at @-merkillä. Pane viestin otsikoksi Jäseneksi liittyminen.
Tai: Tallenna tiedosto omalle koneelle, täytä se, tallenna tiedot ja lähetä tiedosto liitteenä em. osoitteeseen otsikolla Jäseneksi liittyminen.

Lue lisää ...
Tilaa tämä RSS-syöte