Toimialue

Lintuyhdistys Kuikan toimialue kattaa koko Pohjois-Savon.
Alueeseen kuuluu kaikkiaan 21 kuntaa.

Maakuntamme lintuvinkkelistä katsoen

Kuikan nimikkomaakunta, Pohjois-Savo, on pinta-alaltaan noin 20 000 km². Se kattaa 23 kuntaa (v. 2008). Maakunnan pohjoisimmista osista Kainuun vedenjakajaseuduilta (Vieremä) kertyy matkaa Etelä-Savon rajoille Haukivedelle (Kangaslampi) noin 220 km ja itä-länsisuunnassa Pohjois-Karjalan tuntumasta (Kaavi) Keski-Suomen maisemiin (Vesanto) yli 150 km. 

Maakunnan sijainti sisämaassa keskellä Suomea aiheuttaa sen, että emme ole "etuvartiossa" mihinkään ilmansuuntaan ja siten esim. muuttolinnut pääsääntöisesti ehtivät ensin jonnekin muualle. Toisaalta sijainnista on se etu, että alueeltamme voi tavata sekä eteläisiä että pohjoisia lajeja. 

Pohjois-Savon lajiston kirjoa lisää elinympäristöjen monimuotoisuus. Vesistöjen, metsien ja viljelysmaiden mosaiikki leimaa maakuntamme luontoa. Vettä on pinta-alasta peräti 17%. Yksi Suomen lehtokeskuksista sijoittuu Kuopioon ja sen lähikuntiin ja rehevöittää luontoa ja lajistoa mittasuhteisiin, joita ei löydy samalta leveysasteelta naapurimaakuntien puolelta. Maaperän viljavuutta korkeimmilla paikoilla, kuten esimerkiksi Puijolla, lisää vielä se, että ne ovat vedenkoskemattomia eli jääkauden jälkeisissä korkeimmissakaan vesistövaiheissa niistä ei ole huuhtoutunut pois maaperän ravinteita. Itämeren Yoldiavaiheen ylin ranta oli suunnilleen nykyisen 140 metrin korkeuskäyrän tasolla.

Vesistöt, lintuvedet, suot

Suurin osa vesistöistämme kuuluu Laatokkaan laskevan Vuoksen valuma-alueeseen. Vedet kertyvät maakunnan pohjoisten osien suoalueilta muodostaen useita melko pienikokoisia jokia ja yhtyvät Iisalmen reitiksi (Porovesi-Onkivesi) ja Nilsiän reitiksi (Syväri-Vuotjärvi-Juurusvesi). 

Niiden keskusjärvenä toimii Kallavesi. Se puolestaan laskee kahta kautta (Varkauden reitti ja Heinäveden reitti) alemmas Haukiveteen, jolloin väliin jää Suomen suurin saari Soisalo. Heinäveden reittiin yhtyy vielä idästä, liki 20 metrin putouskorkeudella, Juojärven vesistöalue, joka osittain on Pohjois-Karjalan puolella.

Mielenkiintoisena yksityiskohtana Iisalmen reitin sivustasta Maaningalta löytyy Suomen korkein vesiköngäs, 36-metrinen Korkeakoski. Se kuuluu luonnonsuojelualueeseen, jonka Kuikan emoyhdistys, Kuopion Luonnon Ystäväin Yhdistys (KLYY), pääosin omistaa.

Oman kokonaisuutensa muodostavat maakunnan länsilaidalla sijaitsevat Rautalammin reitin vedet. Niiden laskusuunta on Päijänne Keski-Suomessa. Pielavesi-Nilakka-Iisvesi-Niinivesi-Konnevesi -järviketjun runsasvetiset koskiosuudet ovat etenkin talviaikaan maakunnan mielenkiintoisimpia lintupaikkoja. 

Linnuston monipuolisuutta rikastuttavaa rantaviivaa kertyy huikea määrä, 16 000 km. Siitä vain 4,5% on suojeltu rantojensuojeluohjelmalla, joten ne ovat alttiina erilaisille mm. linnustoonkin vaikuttaville vaikutuksille kuten rantarakentaminen ja metsänhakkuut. 

Linnustollisesti rikkaimmat rehevät lintuvedet sijaitsevat Maaningalla, missä on laaja IBA-alue eli maailmanlaajuisesti tärkeä lintualue. Alue kuuluu pääosin myös Natura-verkostoon.
Myös Kuopiossa, Iisalmessa, Lapinlahdella ja Kiuruvedellä on monia arvokkaita lintujärviä.


Selkävesistä mainittavin on Keski-Kallaveden IBA-alue rauhoitettuine pesimäluotoineen. Alue on merkittävä erityisesti selkälokeille, kuikille ja kalatiiroille.  







Suot keskittyvät maakunnan pohjoispuoliskon reunaosiin (Pielavesi, Kiuruvesi, Vieremä, Sonkajärvi, Rautavaara) ja lisäksi myös Suonenjoella on merkittävämpiä suoalueita. Kuitenkin pienialaisia, maisemaa ja linnustoa elävöittäviä suolämpäreitä tapaa ympäri Pohjois-Savoa johtuen vaihtelevasta maanpinnan topografiasta kumpareineen ja notkoineen. Määritelmästä riippuen soita on noin 10-20 % maakunnan alueesta. Luonnontilaisena on säilynyt vain murto-osa. Useimmat suot ovat metsäisiä suotyyppejä, rämeitä ja korpia. Valtaosa maakunnan soista on ojitettu puuntuotannon edistämiseksi ja alkuperäinen suoluonto on muuntunut tai kadonnut. Samalla on riekkokantamme kadonnut lähes olemattomiin. Erityisesti ovat kärsineet mm. lehtokeskusalueelle tunnusomaiset rehevät pienialaiset korpipainanteet, joista on jäljellä vain sirpaleita.

Merkittävimmät suojellut suoalueet löytyvät aivan maakunnan pohjoisimmasta osasta; Saarisuo-Kurkisuo, Talaskankaan suot, Tavisuo, Vahtisuo ja Rautavaaralta; Tiilikan-Pumpulikirkon suot, Matalasuo-Hyvärilänsuo. Kaikkiaan soidensuojeluohjelman mukaisia alueita on noin 4 000 ha, mikä on noin 2% alkuperäisestä suoalasta. 

Suojelualueiden ulkopuolella olevien isompikokoisten avosoiden kohtalona on ollut joutua turvetuotannon kohteeksi. Turvesoiden pinta-ala on moninkertainen suojeluun verrattuna. Tämä on vaikuttanut mm. vedenlaatua huonontavasti erityisesti Ylä-Savossa Kiuruveden reitillä. Alueen vedet ovat luontaisestikin runsasravinteisia ja siten koko Iisalmen reitti on vedenlaadultaan vain tyydyttävä, kun taas maakunnan muut järvet ovat pääsääntöisesti hyvässä kunnossa ja muutamat suorastaan erinomaisia, esim. Juojärvi, Suvasvesi, Suontee-Kuvansi, Niinivesi ja Konnevesi.  

Turvetuotannolla on ollut myös linnustollisesti kiinnostavia seurauksia. Rautalammin Rastunsuon entiselle turpeennostoalueelle tehty lintujärvi on muodostunut suosituksi retkikohteeksi.

Metsät

Pohjois-Savo on metsien valtakuntaa, metsätalousmaata on 83 % maa-alasta. Siitä 72 % on kankaita ja muu osa suometsiä eli korpia ja rämeitä, joista valtaosa on kuivatettu ojittamalla. Ylä- ja Koillis-Savon alueet kuuluvat keskiboreaaliseen ja muu osa eteläboreaaliseen, kuusivaltaiseen kasvillisuusvyöhykkeeseen. Kuopion lehtokeskuksen vaikutus näkyy metsätyypeissä: lehtoja ja lehtomaisia metsiä on 35 % ja mustikkatyypin metsiä 42 %. Karumpia metsätyyppejä on vain 23 %. 
Metsien rehevyys tarjoaa erinomaiset lähtökohdat monipuoliselle linnustolle. Kuitenkin metsäluonnon suojelutilanne Pohjois-Savossa on huono. Vain 1,4 % (noin 27 400 ha) on suojeltu. Lisäksi monimuotoisuutta on pyritty varjelemaan erilaisilla metsänhoidon toimenpiteillä, kuten pienkohteiden säästämisellä (kosteikot, soiden metsäsaarekkeet, kallioalueet yms.). Lahopuun määrä on metsänhoidon myötä dramaattisesti vähentynyt. Sitä on keskimäärin arvioitu olevan Pohjois-Savossa 3,5 m³/ha, kun sitä luonnonmetsissä on 20-150 kuutiota hehtaarilla. Lahopuu on suurimpia metsien monimuotoisuuteen vaikuttavia tekijöitä. Kolopuiden puute sekä hyönteis- ja kasvilajiston köyhtyminen vaikuttavat suoraan myös linnustoon. 

Voimakkaan metsänhoidon tuloksena Pohjois-Savon metsät ovat nuoria. Yli 80-vuotiaita metsiä on enää noin 20 % eikä oikeita ikimetsiä ole lainkaan. Yhtenäinen metsäpeitto on nykyisin pirstoutunut ja ekologiset käytävät hajonneet. Puulajisto on yksipuolistunut ja tasaikäistynyt metsänistutuksilla ja harvennushakkuilla. Kehitys on suosinut joka paikan yleislajeja, mm. pajulintu, metsäkirvinen ja punakylkirastas. 

Suojelluista metsistä monet sijoittuvat edellä kerrotuille soidensuojelukohteille. Kuopion lehdot ja rehevät metsät Puijo, Vuorilampi, Laivonsaari, Haminavuori ja Vanuvuori ovat metsiensuojelualueista suurimpia samoin kuin mm. Pisa Nilsiässä ja Keurunmäen-Haavikkolehdon alue Suonenjoella.

Valkoselkätikan suojeluohjelmalla on tarkoitus rauhoittaa kaikkiaan 345 ha tikkametsiä Pohjois-Savossa. Jo toteutuneista kohteista mainittakoon Savuniemi-Kipansalo Riistavedellä.

Kallioalueet, harjut

Pohjois-Savon geologiset piirteet ovat yksityiskohdissaan rikkaat.  Kivilajit vaihtelevat ja kallioperä on hyvin vanhaa, nuorimmat kivilajit puuttuvat siten kokonaan kuten muualtakin Suomesta. Alueen vanhin ajoitettu kivi Lapinlahdelta on 3130 miljoonaa vuotta vanha ja nuorin 1870 miljoonan vuoden ikäinen graniitti Maaningalta.

Siilinjärven apatiitin - maakuntakivi! - louhinnan tuloksena syntyneen Raasion altaan äärelle on pystytetty lintuasema, jota kahlaajaharrastajien mekaksikin kutsutaan. Myös viereinen laaja Mustin allas on kahlaajien ja lintuharrastajien suosiossa. 

Nykymaisemamme on monien maailmankausien tasoittelema ja 10 000 vuotta sitten päättyneen jääkauden viimeistelemä. Tuhansien miljoonien vuosien takaisista vuorenpoimutuksista ovat vain juuret jäljellä ja kovat kvartsikivilajit näkyvät maisemassa "nyppylöinä", joista korkeimpia ovat Kinahmi ja Tahkomäki (315 m merenpinnasta) Nilsiässä.  

Muinaiset kallioruhjeet ja jääkausi ovat muovanneet maakuntamme kasvot tyypillisesti luoteis-kaakko-suuntaisiksi muodostumiksi. Jään sulamisvirtojen synnyttämät harjut ovat komeimmillaan Siilinjärvellä, jossa Pohjois-Karjalan puolelta tuleva ja Tuusniemen-Riistaveden kautta kulkeva harjujakso haarautuu Maaningan-Pielaveden puolelle ja pohjoiseen viitostien suuntaan Iisalmeen jatkuen edelleen luoteeseen aina Pohjanlahden rannikolle saakka. 

Harjujen kuivat kangasmetsät ovat linnustoltaan niukkoja, mutta monin verroin runsaslajisemmat parhaat lintujärvemme sijaitsevat harjujen laitamille liettyneillä hiesu- ja savialueilla.

Kulttuuribiotoopit

Pohjois-Savon pinta-alasta reilu 15 % on maatalousmaata ja rakennettuja alueita. Kulttuuribiotoopit ovat siten merkittävä ja monipuolinen osa maakunnan luontoa. Ihmisen seuralaisena pelloilla, pihoilla, kylissä ja kaupungeissa asustaa lukuisia lajeja, joilla ei ole selviytymismahdollisuuksia muunlaisissa luonnonoloissa. 
Yhteiskunnan ja elinkeinojen rakennemuutosten seurauksena osasta kulttuuribiotooppeja on tullut uhanalaisia. Niinpä esimerkiksi peltolinnuston suojelemiseksi on aloitettu yhteistyöprojekteja maanviljelijöiden kanssa.

Tiilikkajärven kansallispuiston alue

Kaikkein tyypillisintä järvi- ja metsäluontoa esittelevä kansallispuisto puuttuu Pohjois-Savosta. Maakuntamme ainut kansallispuisto on Rautavaaran Tiilikkajärvellä.  Se on perustettu v. 1982 ja nykyiseltä pinta-alaltaan 34 km². Sen jatkona kaakon suuntaan ovat Löytynsuon-Maamonsuon sekä Pumpulikirkon Natura-alueet, jolloin syntyy mahtava, noin 90 km²:n suojelukokonaisuus.

Kansallispuiston keskellä on Tiilikkajärvi, jonka hiekkarannat ja kapeat harjuniemet ovat maisemiltaan upeat. Ympärillä olevat suuret aapasuot ja metsät ovat luonnonsuojelullisesti arvokasta vaihettumisvyöhykettä, jossa kainuulaiset pohjoiset luonnonpiirteet sekoittuvat eteläisempiin. Kahlaajista tavallisimpia ovat rantasipi ja liro ja rantahietikolla voi nähdä pikkutyllin. Alueella on myös jokiluontoa ja voi havaita mm. majavan rakennelmia.

Löytynsuon-Maamonsuon merkittävimmät luonnonarvot liittyvät laajoihin, ojittamattomina säilyneisiin suoalueisiin. Läheisen Pumpulikirkon nähtävyytenä on kyljestään revennyt suuri hiidenkirnu. Vanhat lahopuustoiset metsät sekä korvet ja rämeet ovat luontoa arvokkaimmillaan. 


Ikimetsien lajeina tavataan kuukkeli, pohjantikka, idänuunilintu ja pikkusieppo. Useilla paikoilla on tehty ns. ennallistamista eli tukittu aiemmin ojitettuja soita ja lisätty lahopuuta luonnoltaan yksipuolisille viljelymetsäalueille. 

Pumpulikirkon kaakkoispuolella Ylä-Keyrityn rannalla sijaitsee Rautavaaran Metsäkartanon kansainvälinen leirikeskus, joka toimii mainiona retkietappina.





Maakuntamme luontopoluista sekä retkeily- ja melontareiteistä on tarjolla erinomainen nettikarttapalvelu Pohjois-Savon liiton sivuilla.                                                                             

Pekka Tenhunen