7.1.2025
Istun tietokoneen edessä tuijottaen näyttöä ja mietin, mitäpä minä nyt osaisin enää kertoa retkistäni. Pelkäänpä pahoin, että toistelen jo aiemman tyylisiä kirjoittamiani juttuja.
Sanottakoon nyt jo alkuun, että minun retkeni painottuvat hyvin vahvasti vieläkin enemmän autolla tehtyihin retkiin. Se oli ainoa mahdollisuus nähdä lintuja kauempaakin, kuin kotonani. Ainoan kerran, jolloin pystyin vielä kävelemään Raasion lintutornille taisi olla toukokuu. Toivottavasti tämä korjaantuu tänä vuonna ja voin retkeillä paljon enemmän lintutorneilla, kuin koskaan aiemmin. Käydä myös niillä, joista olen jo haaveillut pitkään. Jäipä näkemättä monen monta kahlaajaa, jotka kenties olisivat Raasiossa vierailleet. No, joskus näin.
Palataanpa sitten näihin retkiin, joista kerron vain eniten mieleen jääneet.
10.2.2024
Lähdemme ajelemaan Nurmekseen kauppareissulle ja tarkoituksena on tulla takaisin Rautavaaran kautta, Valtimontietä niin tutun Tiilikan suon alueen lävitse. Ajellaan Koppelontietä, joka muuttuu lääninrajan kohdalla Valtimontieksi. Jostain syystä suunnitelmat menivät uusiksi ja sanonkin, mitähän jos kierretään kuitenkin Tappojoentielle ja sieltä Kankaisentielle, jospa olisi tuuria ja nähtäisiin riekko. Otettiin käyttöön ns. se maailman lyhyin työmatka, eli tuumasta toimeen.
Ajellaan Kankaisentietä ja siinä Heinäkankaan kohdilla tärppää.
Tuntui ihan uskomattomalta, että nähtiin riekko ja vieläpä kaksin kappalein. Miten vaikea niitä on nähdä valkeaa lunta vasten, etenkin kun päivä on harmaa ja hiljakseen satelee lunta. Kun linnut sitten siirtyivät mäen nyppylälle metsän jäädessä taakse, tulivat ne hyvin näkyviin.
On myönnettävä, että kyllä ’näköttimet’ ovat kovilla, kun tiirailet hankia. Sen olen huomannut, kannattaa etsiä riekkoa aukoilta metsissä, jossa kasvaa koivun varvukoita.
5.3.2024
Seuraava juttuni ei koske lintuja, mutta kun on kuitenkin niin upeasta eläimestä kysymys, niin jospa sen tässä nyt voin mainita.
Alkaa olla jo jonkin verran hämärää, kello on jo yli puolen kuuden illalla, kun veljeni sanoo ilveksen olevan pihassa. Lienee tullut jäniksien perässä. Ryntäys ikkunaan ja niinpä siellä näkyy liikkuvan ilves. Haistelee lunta sieltä sun täältä ja jatkaa kulkuaan verkkaisesti. Pysähtelee välillä, kääntää päätään ja kuuntelee. Ei sillä ole kiirettä mihinkään. Yritän ottaa kuvia niin paljon, kuin mahdollista tietäen, että ikkunan läpi ei niin kovin hyviä saa, vaan mitäpä siitä, kunhan saa jotain. No johan sattui. Ilves päättää jäädä istumaan, ikään kuin siinä poseeraisi. Väliin katsoo suoraan kameraan ja sitten jonnekin kauas. On niin upea kissaeläin kyseessä, että mielellään sitä katselee.
9.3.2024
Tänään tiirailen kotonani näkyisikö pähkinänakkelia. Olin näkevinä sen, mutta joskus tintit muistuttavat sitä, etenkin kun tinttejä näkee vain hetken ja selkäpuolelta kiipeämässä puun runkoa pitkin.
Harmaapäätikka tulee omenapuun oksalle, josta se sitten hypähtää lentoon ja laskeutuu hallitusti rasvapötkyn kylkeen kiinni terävillä kynsillään. Niitä käy pihassa kaksi. Lienevät pari, koiras ja naaras. Ovat olleet jo useamman vuoden talvisaikaan ruokinnalla. Kesällä niitä ei enää pihapiirissä näe, toisin kuin käpytikkoja, jotka pesinevät ihan lähietäisyydellä ja tuovat sitten poikasensa näytille.
Tuijotan lehtikuusta. Tinttejä hyppii siellä suun täällä puun oksilla ja ne sotkevat minun harrasta tuijottamistani, vaan kannattipa tuijotella. Tintti hyppää lentoon ja samoille paikoille saapuu se kauan odotettu vieras, nakkeli.
Eihän siitä kuvaamisesta mitään hyvää jälkeä tullut, kun se nakkeli ei jäänyt odottelemaan minun kamerankäsittelyäni, vaan siirtyi vaahteraan ja lennähti pois.
Ei malttanut lintu jäädä pidemmäksi aikaa. Hyvä sentään, että edes pistäytyi.
13.3.2024
Mitäpä sitä muuta tänään tekemään, kuin katselemaan pihan lintuja ja niiden touhuja. Niitä on mukava seurata, kun ulos ei kehtaa lähteä. Katselee ikkunasta, kuin katsoisi isoa televisioruutua. Voisipa sanoa, että on meneillään luonto-ohjelma. Maisema vain ei muutu, mutta pihapiirin linnut ja niiden touhut tulevat nähdyksi. Tänään tinttien lisäksi saapuu urpiaisia, punatulkkuja, närhiä, jne. mutta yksi tiainen, joka ilahduttaa erityisesti on kuusitiainen.
Ne ovat niin harvalukuisia ja niitä näkee harvoin, sentään muutama on silloin tällöin käynyt ruokinnalla.
Aina kun niitä näkee, niin kuin hömötiaisiakin, toivoo hartaasti, ettei varpushaukka ole lähietäisyydellä, sillä haukat viihtyvät täällä myös. Mikäpä niidenkin on viihtyä, kun ruokapöytä on niillekin katettuna minun ruokkimillani pikkulinnuilla. Ei se hyvältä tunnu, kun näkee haukan nappaavan linnun, mutta niidenkin on elettävä.
Mutta palataanpa kuusitiaiseen. Osaa olla omalla tavallaan söötti lintu. Ei silleen niin kovin arka, vaan lienee sentään hömötiainen vielä vievän voiton kesyydellään ja varomattomuudellaan kuusitiaisesta.
31.3.2024
Katselin tiirasta mitäpä lintuja olisi näkynyt lähiaikoina ja sieltä huomasin, että oli vuorihemppo lennellyt Kumpusaaressa.
Päätetään lähteä katsomaan, josko lintunen vielä siellä olisi. Oli sinne saapunut muitakin tiirailijoita, joten mitenkähän käynee, näyttäytyyköhän vuorihemppo. Kyllä kuulemma lintu oli ihan hetki sitten nähty tiesi kertoa eräs katselija. Jäämme autoon odottelemaan ja lintua ei vain kuulu eikä näy. Autoahan voi verrata kojuun, kun lintuja haluaa katsella. Ne eivät niinkään välitä siitä, kuin jos kävelisi siinä lähimain.
Aikamme odotettuamme ajattelemme lähteä pois, ei vain ollut tällä kertaa tuuria matkassa.
Ajellaan hiljaa puupinon viertä ja pysähdytään siihen viereen ja pysähdyksen syy on, että vuorihemppo istuu puunrungon päällä ja laulaa.
Osaapa laulaa nätisti. En ole koskaan aiemmin kuullut sen laulavan ja tarkoitus on nauhoittaa sen laulua, vaan eipä siitä mitään tullut. Ihmisten äänet kantautuvat liian selvästi mikkiin, joten äänitys ei olisi onnistunut. Jäipä vietävästi harmittamaan, mutta kuvattua sentään lintu saatiin.
5.4.2024
Ollaan asioilla Iisalmessa ja sieltä päätetäänkin lähteä paluumatkalle ajamaan Sonkajärven ohitse, tietä no 87 (Iisalmentie-Koirakoskentie) kohti Rautavaaraa, kun puolimatkassa tielle kävelee kolme kappaletta hirviä.
Etummainen astelee rauhallisesti tielle katsellen suuntaan ja toiseen. Perässä tulijat pysähtyvät pientareelle, katselevat hetken, kunnes jatkavat matkaansa lisäten vauhtia juostessaan tien yli. Parempi niin, kuin olisivat syöksyneet vahdilla eteen.
No joka tapauksessa meidän matka jatkui kohti kotia, toiveena nähdä edes vilaus metsälinnuista, vaan toiveeksi se sitten jäikin. Kovin oli vielä hiljaista lintumaailmassa salomaiden osalta.
Palattakoon vielä hirviin.
Nilsiän puolella Lastukosken seutu sillä alueella ollaan nähty hirviä usein ylittämässä tietä molemmin puolin kanavaa. Samon, kuin Suholamäen suoran alueet. Ei ole pitkä aika siitä, kun nähtiin kolme hirveä Suholanmäellä, Tervalamminsuon pellolla.
Toinen kohtaaminen samalla suoralla.
Oltiin tulossa Kuopion suunnasta Iltahämärillä. Näkyvyys on huono, vettä sataa niin kuin saavista kaataisi. Ajovauhtia on alennettu huonon kelin ja heikohkon näkyvyyden takia. Ollaan tulossa Suoholanmäen suoran alkuun, kun hirvi loikkaa pusikon suojista kovalla vauhdilla muutaman kymmenen metrin päästä auton eteen tielle. Onneksi oli jarrut ja hoksottimet kunnossa, ettei sattunut vahinkoa.
On syytä ottaa hirvistä ilmoittavat varoitusmerkit tosissaan. Ei ne siinä tienvarsilla koristeina ole.
14.4.2024
Viiden aikaan iltapäivästä soi puhelin. Hartikainen soittelee ja sanoo; kiinnostaisiko nähdä mustavaris. Tuntuu olevan Jokivarressa muiden variksien seassa. Eihän sinne ole kuin muutama kilometri, joten kyllä kiinnostaa, joten saman tien autoon ja menoksi.
Jokivarressa näkyy olevan muuttolintuja jo jonkin verran, mutta huomio kiinnittyy kurkiin.
Siellä rupeaa yksi kurki esittelemään taitojaan toiselle. Lieneekö jotain kosiotansseja, vai mitäpä lieneekään. Kyllä siinä on menoa ja meininkiä, kun se kiertelee toisen ympärillä, hyppii sinne sun tänne levitellen siipiään ja äännellen, näyttäen osaamistaan. Toinen seuraa toisen touhuja, väliin astelee poispäin ja nostaa siipiään, kunnes kyllästyy ja lähtee muina kurkina pois. Siihen loppuu tanssi, toisen jäädessä paikoilleen katselemaan poistuvaa kurkea.
Me jatkamme matkaa ja katselemme missäköhän se mustavaris sattuisi olemaan.
Kyllä se lopulta löytyy varisparvea seuraten, vaan on niin kuin useimmin sen verran kaukana, ettei tahdo saada kovin kummaista kuvaa. Oispa se ollutkin liian hyvin, jos sen olisi nähnyt noin kahdenkymmenen metrin tienoilla autosta.
Näkyy pelloilla olevan muitakin muuttajia, kuten pari selkälokkia, naurulokkeja, kalalokkeja, joutsenia, metsähania, pari kanadanhanhea ja pienellä tulvalla kuoveja. Niitä on vain niin vaikea arvioida laajalta alueelta, joten jätän sen tekemättä, jospa Hartikainen olisi niistä ilmoitellut.
Lähtiessä kotia kohden ajelemaan kohtaamme vielä tien varressa varpushaukan koivun oksalla. Se antoi kuvata itsensä auton ikkunasta ja siihen se jäi vielä kyttäämään, kun me jatkoimme matkaamme kotiin.
29.4.2024
Ajattelin lopettaa tämän kertomukseni Nurmekseen.
Tiirasta katselin Nurmeksen lintuja ja kun kerran menemme kaupoille, niin käydään tekemässä paluumatka Ylikylän kautta ja sieltä Valtimolle ja jatketaan tuttua reittiä Rautavaaran kautta kotiin.
Ylikylässä oli nähty sitruunavästäräkki. Sellainen oli jokin vuosi sitten myös Hartikaisen tulvilla, mutta oli niin kaukana, että sai tarkkaan katsoa kuvista ko. lintua, joten toiveissani on, josko nyt se nähtäisiin lähempänä.
Ajelemme Ylikylään. Pysähdymme kohdalle missä lintu oli nähty. Katselen niittyä näkyisikö kyseitä lintua. Tavan västäräkkejä muutamia näkyy.
Miten sitä pitää mennä niin hölmöksi, kun näen keltaisen västäräkin, niin sanoa pamautan, että tuossa on keltavästäräkki ihan viiden metrin läheisyydessä. Ei tullut mieleen, että siinähän se sitruunavästäräkki tepastelee, ennen kuin toiset siitä minulle sanoivat. Laitan sen innostuksen viemään hölmöyteen.
Kyllä kannatti tehdä ylimääräinen kierros. Jäipä hyvä mieli matkasta, kun näki juuri sen linnun, joka nähdä haluttiin.
Leena Meuronen
