Käpylinnut pesivät jo helmi-maaliskuussa, silloin kun niiden pääravintoa eli havupuiden siemeniä on tarjolla. Tästä syystä niiden määrät vaihtelevat vuosittain huomattavasti. Hyvinä käpyvuosina niitä kuulee ja näkee vaikkapa hiihtolenkeillä jatkuvasti. Havupuusiementen katovuosina niiden ääniä ei metsissä kuulu, kun ne ovat vaeltaneet etsimään ravintoa muualta.
Tähän diagrammiin on laskettu Kuikan alueelta Tiiraan ilmoitettujen pikkukäpylintujen yksilömäärien summat tammi-helmikuulta 2010-2022. Kuvaajasta puuttuu vuosi 2016, jolloin ei ole ilmoitettu yhtään havaintoa.
Lajit ja niiden tunnistaminen
Suomessa voi tavata kolme käpylintulajia: pikkukäpylintu, isokäpylintu ja kirjosiipikäpylintu. Harvinaisin ja helpoimmin valkeista siipijuovistaan tunnistettava on kirjosiipikäpylintu.
Yhteinen tuntomerkki on käpylintujen ristinokka. Isokäpylintu on hiukan suurempi kuin pikkukäpylintu ja sen pää on suhteessa isompi ja niska paksumpi. Näitä tuntomerkkejä on maastossa varsin vaikea hahmottaa, kun lajeja harvoin näkee yhtä aikaa.
Isokäpylintu käyttää ravinnokseen männyn siemeniä ja siksi sitä tavataan pikkukäpylintua enemmän mäntyvaltaisissa metsissä silloin, kun männyllä on hyvä siemenvuosi. Tämä ei kuitenkaan ole mitenkään pätevä tuntomerkki, koska vaelluksilla sitä voi tavata myös kuusimetsissä – Samoin kuin pikkukäpylintuja myös männyissä.
Leena Meuronen – Kirjosiipikäpylintu 12.3.2022 NilsiäLeena Meuronen – Isokäpylintu naaras 6.3.2021 Rautavaara
Nokka
Jos puussa rauhassa ruokailevia käpylintuja pääsee tarkkailemaan kunnolla tai ottamaan niistä kuvan, voi tarkkaan katsoa nokan kokoa ja muotoa: tutkailla ylä- ja alanokan keskinäisiä suhteita, niiden kaarevuutta ja vertailla nokan pituuden ja paksuuden suhteita.
Pikkukäpylintu
Nokka on hennompi
Nokan pituus on suurempi kuin korkeus
Ylänokan harja kaartuu loivemmin alaspäin
Alanokka on hennompi kuin ylänokka
Alanokassa ei ole kovin selvää S- muotoa ja pullistumaa
Isokäpylintu
Nokka on vahvempi
Nokka on yhtä korkea kuin pitkä
Ylänokan harja kaartuu jyrkemmin
Ylä- ja alanokka ovat melko samankokoiset
Alanokassa on S- muoto ja keskellä on pullistuma
Nokan yleisilme on ”papukaijamainen”
Tästä piirroksesta ja vaihtokuvista voit näitä eroja syynäillä.
Pikku- ja isokäpylinnun nokat ; Aarne Hagman; Lyijykynäpiirros
Äänet
Käpylintujen tunnistaminen niiden äänten perusteella on haasteellista. Muista erottuvin on kirjosiipikäpylintu, mutta iso- ja pikkukäpylinnun tunnistaminen pelkän äänen perusteella vaatii kokemusta ja harjaantunutta korvaa. Siksikin käpylintuhavainnoksi voi Tiiraan aivan hyvin kirjata ”Käpylintulaji”, jos selvää näköhavaintoa ei ole ja lajimääritys ei ole äänenkään perusteella varma.
Lintukirjassa pikkukäpylinnun kutsuääntä luonnehditaan voimakkaaksi, metalliseksi ja sointuvaksi (glipp…glipp-glipp-glipp) Isokäpylinnun ääni on sen mukaan syvempi ja kovempi, kaikuvampi (typp-typp-typp) Näitä eroja voi näistä näytteistä kuulostella:
Sinitiaisia on tänä talvena näkynyt normaalia runsaammin Kuva: Eelis Rissanen
Ajattelin tässä yhteydessä koostaa muutamia huomioita vuodenvaihteen talvilintulaskentareiteiltäni. Lasken tällä hetkellä neljää reittiä, joista kaksi on puhtaita taajamareittejä, yksi taajama ja haja-asutusalueen yhdistelmä ja yksi haja-asutusalueella. Lintuja oli kaiken kaikkiaan runsaasti. Peräti kahdella reitillä oli suurin yksilömäärä kautta aikojen vuodenvaihteen laskennassa. Tämä oli sinällään hiukan yllättävää, koska laskentoja on jokaisella reitillä tehty vähimmilläänkin kymmenen kertaa. Selityksenä oli marjalintujen määrä ja lähinnä tilhien määrä. Myös lajimäärät olivat keskimääräistä korkeampia, yhdellä reitillä tuli kaikkien aikojen korkein lajimäärä. Yksilömäärältään runsaita lajeja olivat em tilhien lisäksi käpytikka, sinitiainen ja keltasirkku sekä punatulkku. Varpusen määrät ovat reippaan laskun jälkeen tasaantuneet tietylle tasolle, kun taas pikkuvarpunen jatkaa edelleen hienoista nousua. Vähissä olivat hippiäiset ja puukiipijät sekä viherpeippo.
Metsätiaisten (hömö-, töyhtö- ja kuusitiainen) määrät ovat viime vuosina olleet huolestuttavan vähissä. Hömötiaisen ahdinkoa kuvaa selkeä yksilömäärän väheneminen Kuopion (entistä Nilsiää) Pieksänkosken reitillä. Reittiä on laskettu talvesta 1984/85 lähtien. Enimmillään hömötiaisia on ollut talvella 1988/89, jolloin yksilömäärä oli peräti 35 yksilöä. Määrät olivat muutenkin silloin tasaisesti 20 yksilön tienoolla. Nyt vuodenvaihteessa tehdyssä laskennassa havaittiin vain 4 yksilöä!
Lintulaskennat ovat selkeä keino selvittää lintulajien kannanmuutoksia. Talvilintulaskenta on yksi helpoimpia laskentoja. Vuoden vaihtuminen aktivoi myös kirjaamaan lintuhavaintoja. Moni laskee vuoden pinnoja ja alkuvuodesta kirjataan tavallisiakin lajeja. Tavallisten lajien havainnotkin ovat tärkeitä, koska ne voivat olla jossain vaiheessa harvinaisia ja uhanalaisia lajeja. Muista siis kirjata havaintoja.
Ajattelin jatkavani kertomuksiani vielä muutaman jutun verran huhtikuulta, sillä meinasin unohtaa kertoa linnuista, joita en ollut nähnyt koskaan ennen, kuin vasta Lapinlahdella, Lastukoskella ja Palonurmessa. Siksi tästä kertomuksestani jää pois paljon lintuja, joita näillä retkillämme kohtasimme. Yksi jutuista koskee ”vanhaa tuttua”, eli kaulushaikaraa. Sen näin lentävän edellisvuotena ja toinen ”vanha tuttu” on juttu pähkinänakkelista.
12. Huhtikuuta.
Yhden linnun tähden lähdemme tänään tienpäälle ja suuntaamme retkellämme Lapinlahdelle ja Saaristoreitille. Eihän sinne Lapinlahdelle loppujen lopuksi niin hirveän pitkä matka ole ja kun kotiinpäin tultaessa vaihtaa ajoreittiä ja ajelee saloteitä, voi hyvällä tuurilla nähdä lintuja, jotka viihtyvät näissä maisemissa, mutta palataanpa siihen Lapinlahden lintuun.
Ei se lintu ollut mikä vain lintu, vaan sellainen, jota en ollut koskaan aikaisemmin nähnyt, joten miksipä ei sitä menisi katsomaan, jos sattuisimme sen näkemään.
Olipa hyvinkin onnea, sillä siellähän se keikkui Liponsalmella, välillä nousten jään reunalle ja väliin uiden esitellen puoltaan, jos toistaan. Komea lintuhan se punasotka näytti olevan. Nähtiin matkalla monta muutakin lintua, joten ihan hyvä reissuhan se oli ja tuo punasotka kruunasi kaiken.
Leena Meuronen – Punasotka 12.4.2021 Lapinlahti, Liponsalmi
13. Huhtikuuta.
Alan olla kovasti huolissani itsestäni, sillä pahoin pelkään, että tämä lintuhomma karkaa käsistä. Alkaa jo tuntua bongaukselta, johon en missään nimessä aikonut sortua, vaan ainoastaan niin, mitä retkillä eteen tulee, siis ilman, että varta vasten lähtisin jotain katsomaan.
Toisin kävi taaskin. Katselin tiirasta eilen illalla, mitä oli alueilla näkynyt ja sattui silmiini liejukana.
Eipä tuota älynnyt aikaisemmin tiirasta katsoa, joten olisi voinut tuurillaan nähdä sen jo eilisellä reissulla, sillä missäpä se muualla, kuin Lapinlahdella.
Mietitään, viitsiikö sitä lähteä sinne ajelemaan, voihan olla niin, ettei sitä edes nähdä, kun se kerran viihtyy siellä ruokojen välissä ja luulisi siellä niitä ruokoja olevan. Niinhän siinä kuitenkin kävi, että sinnehän sitä lähdettiin. Tämä olikin ensimmäinen kerta, kun kävimme Lapinlahden Sulkavan alueella ja lintutornilla.
Ensimmäinen kerta oli myöskin liejukana nähdä ja onneksemme se kuitenkin nähtiin. Hieman piti olla kärsivällinen ja odotella. Siellä se kuljeskeli ruokojen välissä etsien syötävää. Kuvaaminen ei meinannut onnistua, johtuen linnun tyylistä jäädä kuin kiusalla ruokojen taakse niin, että näkyi vain osa linnusta.
Yritettiin hämätä lintua ja lähdettiin pois. Tultiin takaisin viiden minuutin päästä ajaen niin hiljaa, kuin mahdollista ja jääden sillalle katselemaan. Toivottiin, että olisi lintu siirtynyt otollisempaan paikkaan. Taisi joku kuulla toivomuksen, sillä kuin kutsuttuna liejukana ilmestyi vesistön kohdalle sillan läheisyyteen ja sai edes jonkinlaisen kuvan muistoksi tästäkin kohtaamisesta.
Leena Meuronen – Liejukana 13.4.2021 Lapinlahti, Sulkava
15. Huhtikuuta.
Tänään tiirailen mitä pihamaallamme tapahtuu. Meillä on ollut koko talven pähkinänakkeli ruokintapaikalla. Rengastajan käydessä kokeilemassa tuuriaan lintujen suhteen, niin nakkelikin sattui jäämään hänen pyydykseensä ja sai renkaan jalkaansa.
Usein ihmettelimme, miksi se nakkeli vielä piipyy täällä, kun kevät alkaa olla näinkin pitkällä. Eikö sen olisi aika lähteä eteenpäin, sillä tuskinpa se tänne jää yksinään pesimään.
Syy selvisi tänään, miksi se täällä aikaansa vielä vietti. Luulenpa niin, että lajikumppaniaan hartaasi odotteli.
Vaahteran särkyneessä pinnassa siellä täällä näkyi kertyvän pieniä pisaroita. Tikat olivat käyneet merkkailemassa vaahteraa. Niitä rikottuja kohtia puussa tuijottelin, kun sattui silmiini vaahterassa hyppelehtivä pähkinänakkeli.
Lieneekö käynyt hörppimässä vaahteran mettä, vai pyydystellyt niistä pikkuhyönteisiä, mutta siinä se vain oli, eikä sillä ollutkaan rengasta jalassaan.
Tämä päivä olikin sitten viimeinen kerta, kun ne molemmat näin. Niin lähtivät, eikä ole nakkeli enää palannut pihapiiriimme.
Leena Meuronen – Pähkinänakkeli 15.4.2021 Nilsiä
16. Huhtikuuta.
Jaha, mitäpä sitä tänään tekisi. Taivas on täysin sininen ja se laittaa miettimään, mitähän jos lähdettäisiin kauppareissulle ja katsomaan näkyisikö kaulushaikaraa.
Tähän aikaan lintuja näkynee parhaiten Lapinlahdella. Lapinlahtelaisilla on onni asua noin komean vesistön äärellä, jossa väliin näkyy lintuja melkeinpä joka lähtöön. Heillä on siellä isot aukeat pellot, jotka voinevat tarjota joskus hienoja yllätyksiä lintujen suhteen, eikä pidä unohtaa Sulkavan aluetta lintutorneineen. Tulee mieleen, mistähän se sana lintutorni on oikein keksitty, kun siellä kuitenkin useimmin on ihmisiä tiirailemassa lintuja, kunnes erään kerran siellä käydessämme rupesi naurattamaan, että siinähän se nyt selvisi. Tornin yläkaiteella istui lintu, olisiko ollut nuolihaukka. Se katseli suuntaan ja toiseen, tiiraillen varmaankin syötävää, tuskinpa se meitä ihmisiä halusi nähdä. Nyt se sopi kuvaan. Kerrankin siinä istui lintu, joten nyt oli sana lintutorni kohdallaan. Samoin se on hirvitorninkin suhteen. Eipä ole yhtään kertaa tullut eteen hirvitornia, jossa olisi istuskellut hirvi. Että silleen ja se siitä ajatuksen juoksusta.
Ollaan perillä Lapinlahdella. Kaupassa käytyämme jatkamme matkaa saaristoreitille. Linnansalmella pysähdytään, kun näkyy vesistössä lintuja. On joutsenia, sorsia, telkkää, lokkeja, hyyppäkin siinä jään reunalla ja mikä yllätys, siellä näkyy pari nokikanaa. Jos vaikka ei nähtäisikään kaulushaikaraa, niin johan monta muuta lintua nähtiinkin. Ajetaan Ulmansalmen ohi, eikä haikaraa näy. Käännytään ja palataan hitaasti takaisin ja ollaan jo ajettu melkein Ulmansalmen toiseen päähän, kun jokin heilahtaa kuivassa kaislikossa. Siinä se etsimämme on. Osaa hyvin maastoutua, joten meinasi jäädä näkemättä.
Leena Meuronen – Kaulushaikara 16.4.2021 Lapinlahti
20. Huhtikuuta.
Kuulin eräältä lintuharrastajalta, että voisi kenties olla helmipöllö Palonurmen suunnalla. Eihän sinne Palonurmeen ole kuin noin 6-7 kilometriä linnun tietä kotoani, joten ajattelimme lähteä katsomaan lykästäisikö meitä pöllön suhteen. Se on kyllä täyttä arpapeliä, jos sellaisen sattuu kohtaamaan. Pitää vain pitää positiivinen mieli yllä, jos ei pöllöä, niin kenties jotain muuta. Eihän sitä voi tietää mitä mäen, tai mutkan takaa voinee eteen tulla, joten tien päälle vain. Kello näyttää jo iltayhdeksää, kun ajelemme Kangaslahdentietä. Rupeaa olemaan siinä hilkulla, että saisi kuvattua, jos jokin lintu nähtäisiin. Katselen matalaa kuusikkoa, kuskin ajellessa hitaasti eteenpäin. Silmäni osuvat johonkin poikkeamaan kuusen latvassa. Pysähdytään hiljalleen ja aukaisen ikkunan. Noin 5-10 metrin päässä istuu pöllö. Ihan on rauhallinen kaveri ja vielä upea sellainen. Katselee meitä, eikä ole välittääkseenkään, joten saan sen kuvattua. Toivotaan, että jokin kuva onnistuu. Olenpa tyytyväinen. Sain nähdä helmipöllön, näin ainakin kuvittelin. Kuvia viedessä tietokoneelle huomaankin, etteihän tämä mikään helmipöllö ole, vaan lapinpöllö. Tämäkin pöllö oli minulle uusi tuttavuus. Aika mukava sattuma.
Leena Meuronen – Lapinpöllö 20.4.2021 Nilsiä, Palonurmi
9. Toukokuuta.
Saadaan pyyntö, josko olisi aikaa, niin kävisitte katsomassa Lastukoskella olevaa virtavästäräkkiä, kenties saisitte sen kuvattua.
Sitäkään lintua en ollut koskaan aiemmin nähnyt, joten mielenkiinto herää ja ei kun tien päälle. Saavuttuamme Lastukoskelle ei oikein tiedetä olisiko lintu kanavan varrella, vai ”kosken” puolella ja mihin suuntaan sitä askeleensa suuntaisi, joten on syytä käydä siellä sun täällä. Tuurillaan se eteen tulee, jos on tullakseen ja niinhän sinä kävikin. Eiköhän vain tepastellut pää ylväästi pystyssä välillä nokkien ötököitä kivien välistä ja tullen kanavan reunakivillä meitä kohti. Pysähtyi nähdessään meidät ja jäi uteliaana katsomaan, että mitähän nuo oikein meinaavat. Hetken viipyi paikallaan ja sitten se lähti hyppelemään paikasta toiseen lopulta häviten näkyvistä. Kyllä se antaa hyvää mieltä, kun saa onnistuneen retken ja näkee juuri sen, mitä varten sille paikalle lähtikin. Lastukoskella tehdäänkin päätös ja päätetään jatkaa retkeämme, joten matkamme jatkuu ja näemme linnun, jos toisenkin, mutta ne jääköön kertomatta, voisi muuten täyttyä sivu, jos toinenkin.
Leena Meuronen – Virtavästäräkki 9.5.2021 Nilsiä, Lastukoski
12. Toukokuuta.
Tehdään pikkulenkki illalla Lastukoskelle, jos sattuisi näkemään vielä virtavästäräkkiä. Eipä sitä nyt nähty, mutta nähtiin sentään härkälintu, joka ui tyynellä järvenselällä. Näkyi vain etäällä vana ja vanan päästä kyseinen lintu hoksattiin. Kameran linssin takaa se saatiin varmistettua härkälinnuksi.
Kuikat tuntuivat huutelevan jossain päin järveä. Ne jäivät näkemättä, ääni sentään kuultiin. Kello lähentelee kohta ilta kymmentä, joten on aika lähteä ajelemaan kotia päin. Majalahdessa teemme pikku poikkeuksen matkareittiin ja käymme katsomassa näkyisikö järvellä vesilintuja. Ei näkynyt vesilintuja, eikä muitakaan lintuja. Ainoastaan komea auringonlasku ja hiljaisuus.
Tähän voisikin päättää tämän kertomuksen, hiljaisuuteen.
Leena Meuronen – Auringonlasku 12.5.2021 Nilsiä, Majalahti
Vuoden vaihtuessa on jälleen mainio tilaisuus tarttua BirdLife Suomen suosittuun Tunnista 100 lintulajia -haasteeseen, joka on mainio tapa tutustua maassamme esiintyviin lintuihin ja lintuharrastukseen sekä oppia uutta ympäröivästä luonnosta. Haasteessa on tarkoitus tunnistaa sata lintulajia Suomessa kalenterivuoden aikana. Mahdollisuuksia havaintoihin riittää, pesiihän Suomessa noin 250 lajia ja kaikkiaan lajeja on havaittu yli 480. Sata lajia sisältää sopivasti haastetta ja nälkähän kasvaa tunnetusti syödessä.
Kyseessä ei ole kilpailu vaan henkilökohtainen haaste, jossa on oiva mahdollisuus kehittyä vuosi vuodelta. Haasteessa on neljä sarjaa (perinteinen-, eko-, kuvaus-, ääni- sekä lasten ja nuorten sarja), joista voi valita itselleen mieluisimman tai osallistua vaikka kaikkiin. Osallistuminen tapahtuu ilmoittamalla havainnot BirdLife Suomen sivuilta löytyvällä näppärällä verkkosovelluksella.
Apua haasteeseen löydät runsaasti kotisivuiltamme. Seuraa tapahtumakalenterista mahdollisia lintuopastuksia, retkiä ja kursseja sekä käy tutustumassa mm. seuraaviin sivuihin:
Syysmuuton seuraaminen on paljon hankalampaa, joidenkin lajien kohdalla jopa mahdotonta verrattuna kevätmuuttoon. Keväällä muuttolintujen tulon kuulee ja näkeekin, mutta syysmuutolle monet linnut vain häviävät huomaamatta. Tässä keskitytään kahlaajiin ja vesilintuihin sekä jonkin verran myös petolintuihin, koska niiden muuttoa on helpompi seurata. Aikajanalle laitetaan myös muiden lajien kerääntymiä ja parvia sekä syksyn mittaan ”arktikaa”
Aikajana
18.9. alkaen metsähanhen ja valkoposkihanhen yksittäisiä havaintoja ei laiteta tähän aikajanalle, vaan niistä näkyvät alla päivien havaintosummat.
Päiväsummissa ovat mukana samalta paikalta edellisinä päivinä tehdyt paikalliset havainnot eli silloin ne todennäköisesti ovat samoja lintuja.
Sakari Palmio – Valkoposkihanhi 7.10.2020 Maaninka
Haapana
Vain muuttavat
Kari Hänninen – Lapasotkat & Haapanat 4.10.2020 Kuopio
Merikotka
Mika Räisänen – Merikotka 22.9.2020 Maaninka
Kahlaajat
Kahlaajien kohdalla pitäisi oikeastaan puhua ”paluumuutosta”, koska joidenkin lajien aikuisten lintujen muutto pesimäseuduilta takaisin alkaa jo kesäkuussa. Siksi näissäkin diagrameissa ensimmäiset luvut ovat jo viikolta 14.-20.6.2021. Tällöin mukana on myös joidenkin lajien (kuten: valkoviklo, suokukko, tylli ja pikkutylli) kevätmuuttoon ja pesimiseenkin luettavia havaintoja, joita ei ole perattu summista pois. Pylväissä onTiiraan ilmoittettujen yksilömäärien viikkosumma. Samalta paikalta on luvuissa kyseisen päivän suurin ilmoitettu yksilömäärä. Raasion lietteille pysähtyneiden lintujen havainnot luonnollisesti korostuvat lukumäärissä.
