Keitä lintujen elämään perehtyneitä henkilöitä eli Pohjois-Savossa 1930-luvulla? Yhden vastauksen saamme Antti Reinikaisen punavarpusjulkaisusta (1939), jossa hän luettelee suuren joukon hänelle lisätietoa antaneita suomalaisia ornitologeja. Pohjois-Savon pitäjästä hän meinitsee seuraavat kymmenkunta nimeä: metsänhoit. L. Borg (Leppävirta), reviisori J. Gustafsson (Kuopio), taiteilija M. Karppanen (Kuopion pit.), maist. H. Kuhmonen (Vesanto), yliop. O. V. Lumiala (Kuopio), herra L. V. Pikkarainen (Kiuruvesi), herra L. Pohjolainen (Heinävesi) ja herra I. Toivanen (Kuopio).

Kolmekymmenluvun lintumiehiin on lisättävä myös edellä mainitut kaavilainen opettaja Matti Jauhiainen ja tuolloin Pielaveden Säviällä opettajana toiminut Olli Kyyhkynen. Jauhiainen harrasti erityisesti muutontarkkailua. Hänen kerrtoaan seisseen tuntitolkulla Kaavin kirkonkylän ja entisen Kalajärven rantapelloilla taivaalle tuijotellen, mikä herätti kyläläisissä kummastusta. Vasta paljon myöhemmin muutontarkkailusta on tullut hyvin suosittua – välillä muuton tarkkailupaikkoja kutsuttiin jo vertauskuvallisesti ”turhuuden kallioiksi” hyödyttömältä tuntuvan muuttavien lintujen kirjaamisen sekä paikallaan toimettoman näköisinä seisoskelevien nuorten miesten takia. Jauhiainen oli aikaansa edellä; häneltä on jäänyt julkaisuihin (1928, 1929, 1935,) sekä havaintovihkoihin vuosilta 1918-57 runsaasti muuttotietoja.

P. Vuori julkaisi havaintoja Varkauden seudulta (1938, 1939). Suonenjokelainen maanviljelijä Paavo Tanninen oli tarkkaillut lintuja jo 1910-luvun alusta lähtien (Rahm & Tanninen 1912). Tanninen ilmoitti Luonnon Ystävässä 1916: ”Ammuin nokkavarpusen Suonenjoella”. Hän jatkoi havainnointia vuosikymmeniä tehden mm. talvilintulaskentoja 1950-luvulla. Teoksessa ”Pohjolan linnut värikuvin” on hänen tietojaan Suonenjoessa talvehtineista vesilinnuista. Eljas Saastamoinen kirjasi lintutietoja puolen vuosisadan ajan Karttulan seudulla; hänen havaintonsa vuosilta 1900-48 ovat Palménin arkistossa.

Näihin aikoihin havaintojaan julkaisivat myös N. J. Timonen Kiuruvedeltä ja Emil Riihiaho Iisalmesta. Riihiahon teidonanto nokikanasta on jo vuodelta 1917 ja hänen nimensä esiintyy Luonnon Ystävän sivulla pähkinähakkihavaintojen yhteydessä vielä vuonna 1951.

Havainnointi jatkuu faunistisen perinteen mukaisesti. Varsin aktiivisia lintuharrastajia olivat sodan jälkeen Sovisen veljekset, Matti ja Pekka, jotka retkeilivät Siilinjärvellä ja selvittivät yksityiskohtaisesti kotiseutunsa Kevätön-järven ja sen lähiympäristön linnustoa 1944-46. Veljeksiltä on Kuopion luonnontieteellisen museon arkistossa julkaisematon tutkielma, jossa he mainitsevat tavanneensa 128 lajia ja löytäneensä peräti 58 lajin pesän tai poikaset. Heidän aikanaan muuttohaukka näyttäytyi useasti joka kesä, samoin valkoselkätikka – kesällä 1941 he kertovat erään pojan ampuneen kaksi täysikasvuista valkoselkätikan poikasta Kevättömällä. Veljeksistä Matti syventyi sinipyrstön leviämishistoriaan kirjoittaen aiheesta sekä Ornis Fennicaan että Luonnon Tutkijaan (ent. Luonnon Ystävä).

1950-luvulla kasvoi Kuopiossa Nuorten Luonnonystäväin Yhdistyksessä uusi lintumiesten sukupolvi, joista monet sunntautuivat sittemmin biologian alalle. Kouluvuosinaan lintuja harrastivat mm. Seppo Lakovaara ja Antero Nederström, jotka perivät Kurt H. Enwaldilta KLYY:n lintukurssin johtamistehtävät. Nederströn kirjoitti artikkelin Kuopion seudun linnustosta nuorten luonnonharrastajien Molekyyli-lehteen (1957). Muutama vuosi myöhemmin Eero Antikainen teki tunnetuksi Riistaveden lintujärviä kirjoittaen niistä samaan lehteen (1959). Muista tuon ajan nuorista lintumiehistä mainittakoon vielä Martti Lehtovuori, Pekka Saikku ja Antti Pekkarinen.

Kuopiolaiset retkeilivät Riistaveden lintujärvillä, etenkin kevätmuuttoaikaan. Siellä he tutustuivat myös lintuja tarkkaileviin paikallisiin asukkaisiin, legendaariseen kansanmieheen Kusti Turuseen – Välisalmen Kustiin – ja maanviljelijä Eero Miettiseen. Jo aiemmin Antti Reinikainen oli saanut heiltä havaintoja.

Riistavesi tuli pian tunnetuksi kultasirkuistaan ja muista harvinaisuuksistaan laajaltikin lintuharrastajien piirissä. Eero Antikainen julkaisi muutamia havaintoja Luonnon Tutkijassa ja Ornis Fennicassa (1959,1960). Hän teki LuK-tutkielmansa Turun yliopiston eläintieteen laitokselle Riistaveden lintujärvien linnnustosta aineistonaan omia ja Eero Miettisen havaintoja sekä suorittamiensa lintulaskentojen tulokset. Laskenta-aineisto julkaistiin myöhemmin (1966) sekä Ornis Fennicassa että Suomen Riistassa.

Maakunnan faunistinen lintutietous ei juuri karttunut 1950-luvulla – havaintoja julkaistiin kovin niukasti. Heikki Tyrväinen retkeili Varkauden seudulla julkaisten havaintojaan 1953, samoin Erkki Pulliainen, joka julkaisi tietoja Varkauden talvehtivista sorsista 1962. Niilo Saarnisuo havainnoi Suonenjoen seudulla ja Erik S. Nyholm Rautalammilla. Saarnisuon tietoja on julkaistu myöhemmin (Pakarinen 1991).

Lintujen levinneisyyteen liittyvät tutkimukset, joita mm. Einari Merikallio ja Olavi Kalela tekivät maassamme, perustuivat faunistiseen aineistoon. Niinpä töyhtöhyypän leviämistä selvittääkseen Kalela kokosi tutkimukseensa, joka julkaistiin 1955, laajalti uutta aineistoa lintuharrastajilta tiedustellen – Pohjois-Savosta hänelle lähetti hyyppätietoja 1940-50-lukujen vaihteessa kymmenkunta henkilöä.

Lintuharrastajia kokoava hanke – Helsingin yliopiston eläinmuseon valtakunnalliset talvilintulaskennat – alkoivat vuonna 1956. Pohjois-Savossa lintuja laskettiin ensimmäisenä talvena eri puolilla maakuntaa seitsemällä reitillä.

Ruokolainen, K. & Kauppinen, J. (toim.). (1999). Kuopion ja Pohjois-Savon linnusto. Kuopion luonnontieteellisen museon julkaisuja 5.

Kuopion Luonnon Ystäväin Yhdistyksen ja museon suojissa, innostavien esikuvien ja opettajien kannustamana, on Kuopiossa varttunut suuri määrä nuoria lintuharrastajia. Jo E. W. Suomalainen mainitsi innoittajakseen lintujen havainnointiin luonnonhistorian opettajansa Aulis Westerlundin, ja opastusta lintujen täyttämiseen hän sai lehtori Benjamin Ståhlbergilta – molemmat miehet KLYY:n perustajajäseniä ja puheenjohtajia.

Kuopion Nuorten Luonnonystäväin Yhdistys aloitti toimintansa 1905, mikä oli tärkeä askel nuorten lintuharrastajien yhteiselle taipaleelle. Koulussa ja kerhossa lintumiehet löysivät toisensa. On erikseen mainittava 1920-luvun lopun lyseolaiset Onni Lumiala ja Antti Reinikainen, jotka retkeilivät yhdessä ja kuuluivat opettajansa Kurt H. Enwaldin ohjaamaan nuorten luonnonystävien toveripiiriin. Ylioppilaaksi päästyään Lumiala ja Reinikainen jatkoivat lintututkimuksiaan ja julkaisivat niitä 1930-luvun lopulla ja 1940-luvun alussa. KLYY rahoitti heidän työtään pienin stipendein. Lintujen lisäksi nämä nuoret luonnontieteilijät olivat kiinnostuneita mm. perhosista ja kasveista, ja tie vei heidät 1930-luvun alussa Helsingin yliopistoon, eläin-, kasvi- ja maantieteen opintoihin.

O. V. Lumiala (1910-1944) harrasti mm. lintuja, perhosia ja luonnon valokuvausta. Hän suuntautui opinnoissaan kasvi- ja maantieteellisesti suo- ja järvitutkimuksiin – niistä hänellä on lukuisia artikkeleita. Hän tutustui laajasti maamme luontoon aina Ahvenanmaalta Petsamoon asti. Lintuhavaintoja hän julkaisi mm. Pielisjärven vedenjakajaseudulta (1939, P. Lehmuluodon kanssa), Oulujärven pohjoispuolelta (1938), Pohjois-Sallasta (1941, H. Suomalaisen kanssa), Kuusamosta (1943) sekä Kuopion Sotkanselän alueelta (1943). Hän teki erillisen artikkelin selkälokin pesimisestä Sotkanselällä (1937). Näissä tutkielmissa on nähtävissä maakuntamme kvantitatiivisen linnustotutkimuksen ja yhteistyön ensi hedelmiä. Selkälokkijulkaisussaan Lumiala toteaa: Fil. Maisteri A. Vaaraman anettua hyväntahtoisesti tietoja selkälokkien pesimisestä vesistöalueella N-Kallavesi-Koirusvesi, on, yhdistämällä niihin allekirjoittaneen tiedot koetettu kartalla s. 50 antaa mahdollisimman täydellinen kuva selkälokin pesimisestä koko tällä alueella (arvion mukaan n . 25-30 paria). Nuoret luonnonystävät olivat kiinnostuneita samoista asioista. Retkitoverit, linnut ja tutkimukset jäivät kuitenkin pian – maisteri O. V. Lumiala kuoli jatkosodassa.

Antti Reinikainen (1910-1998) kokosi opiskeluaikanaan omia ja retkeilytoveriensa – mm. silloisten filosofian maisterien H. Kuhmosen ja A. Vaaraman sekä yo. O. Lumialan – lintuhavaintoja Pohjois-Savosta ja lähetti ne Ornis Fennicaan (1935). Katsauksessa saatiin uutta tietoa runsaan 20 lajin esiintymisestä Kuopion seudulla, mukana monia etelästä ja kaakosta levittäytyviä tulokkaita. Elettiin 1930-luvun lämpökautta! Erillisessä saksankielisessä artikkelissa Reinikainen käsitteli pikkulokin esiintymistä Pohjois-Savossa (1935). Samana vuonna hän julkaisi Ornis Fennicassa vielä pieniä tiedonantoja, mm. kaitanokka-vesipääskystä, sininärhestä ja kaulushaikarasta Pohjois-Savossa sekä räkättirastaan erämaaesiintymisestä Keski-Suomessa.

Antti Reinikainen oli Lumialan tapaan sekä eläin- että kasvitieteilijä. Hän teki tutkimuksen Kuopionniemen pikkujärvien ja lampien vesikasvistosta ja kasvillisuudesta, joka ilmestyi KLYY:n julkaisusarjassa 1935. Vuosi vuodelta Reinikaisen retket suuntautuivat yhä enemmän vesille, ja linnut veivät voiton – alkoi pitkäaikainen järvilinnustotutkimus Pohjois-Savossa (Kauppinen 1998). Reinikainen tutki ennen muuta rehevien lintuvesien pesimälinnustoa. Suunnitelmallinen työ alkoi keväällä 1934, jolloin Reinikainen sai myös ensi kertaa stipendin tähän tarkoitukseen. Tällöin hän tutustui 26 järven pesimälinnustoon, mm. Jäppilän Tuomiojärvellä, Maaningan Lapinjärvillä ja Patalahdella sekä Siilinjärven Kevättömällä. Maakunnan ornitologinen valloitus oli alkanut – Reinikainen retkeili Kuopiosta käsin ensimmäisenä lintututkijana eri puolilla maakuntaa, ei pelkästään Kuopion, Siilinjärven ja Maaningan tutuiksi käyneillä viljavilla järvillä, vaan usein myös Vesannolla, Keiteleellä, Pielavedellä ja Kiuruvedellä. KLYY ja Vanamo-seura rahoittivat järvien lintututkimusta 1934-41 usean vuoden aikana. Reinikainen raportoi tutkimustensa tuloksia stipendikertomuksissa ja piti esitelmiä KLYY:n kokouksissa, milloin Jäppilän ja Maaningan järviltä, milloin Riistaveden Keskimmäiseltä, milloin Kiuruveden järviltä. Lopullisia tuloksia jäätiin odottamaan. Vain muutamat yksittäiset havainnot tutkimuksensa alkuvuosilta 1934 ja 1935 hän julkaisi edellä mainituissa Ornis Fennican tiedonannoissa ja pikkulokkitutkimuksessaan. Lisäksi hän kirjoitti tiedonannon Härkälintujen pesistä (1937). Suomen Luonnossa (1942) hän kuvasi omiin tekoihin ja kokemuksiin perustuen lintujärvien elämää.

Reinikaisen löytöretkeilijän intohimo ja tutkijan innostus ei jäänyt järville. Talvisin hän hiihteli Kuopion lähimetsissä – Puijolla ja Neulamäessä, Laivonsaaressa, Salonsaaressa Säyneensalossa. Jo lyseovuosistaan alkaen, talvina 1927-37, hän keräsi aineistoa pikkukäpylintujen runsaudesta linjalaskennoin. Tutkimuksen kauniit tulokset (1937) ovat herättäneet kansainvälistä huomiota vuosikymmenien ajan.

Kesäisiltä järviretkiltään Antti Reinikainen ehti myös punavarpustutkimukseen, johon hän keräsi aineistoa toistakymmentä vuotta, laajalti myös muilta lintututkijoilta ja -harrastajilta, ja julkaisi laajan artikkelin lajin pesimisekologiasta Ornic Fennicassa 1939. Valmistuttuaan filosofian kandidaatiksi Henlisngin yliopistosta Reinikainen oli muutaman vuoden eläintieteen laitoksen assistenttina – lintutieteelle olisi nyt aikaa… Mutta toisin kävi. ”Kehrääjän laulua taistelun melskeessä”, otsikoi Antti Reinikainen tiedonantonsa Luonnon Ystävässä 1934. Sotavuosilta hän julkaisi muutamia muita havaintoja, kuten ”Sirkkakerttu Kuopiossa” (1940) ja rastaskerttu Pohjois-Savossa (1943). Hän kirjoitti myös ”Lintutietoja Hyrynsalmelta” (1940) ja ”Lapin linnuston muutoksista” (1947). Sodan jälkeen perhe ja biologian lehtoraatti – sittemmin pitkäaikainen rehtorin työ – Helsingissä veivät aikaa kirjallisilta töiltä, mutta lintuja Antti Reinikainen ei unohtanut. Jokakesäisiltä Savon järvireissuiltaan hän julkaisi yhden harvinaisuushavainnon – ”Rantakurvi Kiuruvedellä” (1958).

Eläkevuosinaan Antti Reinikainen havainnoi lintuja kotikaupungissaan Helsingissä ja kesälaitumillaan Korpilahdella, sekä aivan viimeisiä vuosia lukuun ottamatta myös Pohjois-Savossa (Kauppinen 1998).

Ruokolainen, K. & Kauppinen, J. (toim.). (1999). Kuopion ja Pohjois-Savon linnusto. Kuopion luonnontieteellisen museon julkaisuja 5.

Kuopion Luonnon Ystäväin Yhdistys ja sen hoitama museo on ollut Pohjois-Savon lintutieteen ja -harrastuksen yhdysside viime vuosisadalta lähtien. Lintuja on täytetty museon kokoelmiin ja havaintoja koottu kokouspöytäkirjoihin.

Yhdistystä johti Benjamin Ståhlbergin jälkeen Julius Viktor Jonsson (1858-1935) parin vuosikymmenen ajan. Kouluneuvokset Kurt H. Enwald (1877-1961) ja Paavo Nederström (1891-1972) olivat KLYY:n johtokunnassa runsaan puolen vuosisadan ajan – edellinen toimi yhdistyksen puheenjohtajana 1935-57 ja jälkimmäinen 1957-68. Muista vuosisadan alun yhdistysaktiiveista mainittakoon reviisori John Anders Gustafsson, Joka valittiin KLYY:n johtokuntaan 1928 ja joka hoiti vuosikymmenien ajan museon lintukokoelmia.

KLYY:n aktiivijäsenet ovat usein olleet luontoharrastukseltaan laaja-alaisia. Monilla heistä luonnonhistorian tutkimus ja harrastus on yhdistynyt kulttuurihistoriaan, kotiseututyöhön, luonnonsuojeluun, mutta myös opetukseen ja kansanvalistustyöhön. Kouluneuvokset Enwald ja Nederström olivat aikansa kansanvalistajia, joille eläimet, kasvit, geologia ja maantiede olivat tutkimus- ja harrastusaloja, jotka opetus ja museo yhdisti yhdeksi kokonaisuudeksi – elämäntyöksi. He olivat opiskelleet luonnontieteitä Helsingin yliopistossa hankkien luonnonhistorian ja maantieteen lehtorin pätevyyden ja tekivät leipätyönsä koulualalla Kuopiossa lähes puolen vuosisadan ajan, Enwald 1908-50 ja Nederström 1917-64. Edellinen toimi Kuopion lyseossa, jälkimmäinen tyttölyseossa – runsaat kaksikymmnetä vuotta rehtorina. Vielä pitempään kouluneuvokset toimivat KLYY:n tehtävissä.

Asiantunteva ja innostava Kuopion lyseon lehtori ”Kurtti” avasi monelle pojalle tietä lintuharrastukseen, päivällä koulussa ja illalla museossa. Enwald saattoi antaa linnuista kiinnostuneille oppilailleen kesätehtäväksi kirjata havaintovihkoon kotiseudun linnustotietoja. Kuopion luonnontieteellisen museon arkistossa on viisi tällaista tutkielmaa: Toivo Smolander kokosi havaintoja sekä Kuopion ympäristöstä (1920-21) että Karttulasta (1921-22), Veikko Nuutinen Karttulasta (1921), Heikki Kuhmonen Vesannolta ((1925-27) ja Onni Lundson (myöh. Lumiala) Kuopiosta (1927).

Kurt H. Enwald toimi myös Kuopion Nuorten Luonnonystäväin Yhdistyksen ohjaajana. Hän järjesti mm. kurssin lintujen täyttämisestä ja käynnisti KLYY:n suositut lintukurssit, jotka toistuivat useiden vuosien ajan; niiden järjestelyihin osallistui myös J. A. Gustafsson maastoretkien oppaana. Sittemmin lintukurssien järjestely jäi Nuorissa Luonnonystävissä kasvaneiden lintuharrastajien vastuulle.

Luonnontieteelliset yhdistykset – muutkin kuin KLYY ja KNLY – olivat aina Enwaldia lähellä. Jo opiskeluaikanaan hän oli toiminut Vanamo-seurassa, mm. sen taloudenhoitajana. Kun Suomen Lintutieteellinen Yhdistys perustettiin vuonna 1924, Enwald oli perustajajäsen.

Enwaldin nimi on tuttu nuoremmillekin kuopiolaisille lintumiehille. Kuopion lyseossa on Kurt H. ja Ingrid Enwaldin stipendirahasto, josta moni lyseolainen on saanut pientä tunnustusrahaa ja kannustusta linturetkille.

Enwaldin ja Nederströmin aikaan KLYY:n kokoustapahtumat ja kokouksissa esitetyt tiedonannot kirjattiin tarkasti pöytäkirjoihin. Niistä kirjoitettiin myös sanomalehtiin.

Harvinaisuushavaintoja julkaistiin myös Luonnon Ystävässä ja Ornis Fennicassa. Enwald kirjoitti tiedonannot ”Herna lintukauppiaalla Kuopiossa” (1921), ”Sininärhi Kuopiossa” (1922) ja ”Yöhaikara Suomessa” (1936). Nederströmin lähettämiä havaintoja ovat ”Harmaahaikara Pohjois-Savossa” ja ”Kattohaikara Pohjois-Savossa” (1933).

Museon kokoelmia kartutettiin aktiivisesti – lintuja ammuttiin varta vasten näytteille asetettaviksi, niitä hankittiin turuilta ja toreilta. Varsinkin kanalintujen värimuunnoksia saatiin lintukauppiailta Kuopion torilta ja muualta. Niitä tuotiin Matti Karppaselle nähtäväksi kaukaakin.

Myös maakunnan lintumiehet pitivät yhteyttä museoasioissa ja toimittivat näytteitä kokoelmiin. Heistä mainittakoon tässä Olli Kyyhkynen, Matti Jauhiainen ja L. V. Pikkarainen. Kyyhkynen lähetti Pielavedeltä meriharakan ja keräkurmitsan vuonna 1931, Jauhiainen Kaavilta pensassirkkalinnun ja lapasotkan vuonna 1929 sekä harmaapäätikan vuonna 1932. Museon kokoelmissa on myös L. V. Pikkaraisen täyttämä harmaahaikara vuodelta 1929 ja harmaasiepon värimuunnos vuodelta 1934, molemmat Kiuruveden Niemiskylästä. KLYY osti nämä linnut Pikkaraiselta.

Kuopion museomiehet eivät tyytyneet pelkästään itäsuomalaisiin näytteisiin ja siihen mitä satuttiin saamaan, vaan he lähtivät tutkimus- ja hankintamatkoille. Jo E. W. Suomalainen retkeili nuoruusvuosinaan mm. Suomen, Norjan ja Ruotsin Lapissa yhdessä Matti Karppasen kanssa tuoden mukanaan lintuja ja linnunmunia. 1920- ja 1930- luvuilla kuopiolaiset kunnostautuivat Petsamon tutkimusmatkailijoina; museolle kerättiin erityistä Petsamo-kokoelmaa Jäämeren eläimineen. Jääkärimajuri Irmer Forsius – monipuolinen luontoharrastaja, joka vaikutti muutamia vuosia Kuopiossa – matkusti kesällä 1922 KLYY:n stipendin turvin Petsamoon tutkiakseen ja hankkiakseen lintuja museon kokoelmiin. Matkalta hän julkaisi raportin Fauna ja Flora -seuran julkaisussa (1925) ”Ornitologiska anteckningar från en resa till Petsamo sommaren 1922”. Hän jätti myös KLYY:lle matkakertomuksen.

Irmer Forsius kuului legendaaristen Petsamon ja Heinäsaarten lintututkimusmatkailijoiden pioneereihin. Näiltä tutkimusretkiltä Einari Merikallio kirjoitti lintukirjojemme klassikot ”Jäämeren ääreltä” (1924) sekä ”Heinäsaarten lintukuvakirja” (1939).

Kuopiolainen kenraalimajuri K. M. Wallenius toimitti Jäämeren ja Petsamon aineistoa museon kokoelmiin vielä 1934-37 saatuaan hankintoihin KLYY:n stipendin. Kokoelmissa on mm. kaakkurin, merimetson, haahkan ja isolokin munia Heinäsaarelta ja Isoheinäsaarelta vuosilta 1934-35.

Ruokolainen, K. & Kauppinen, J. (toim.). (1999). Kuopion ja Pohjois-Savon linnusto. Kuopion luonnontieteellisen museon julkaisuja 5.