Kuikan vanhojen havaintojen paikkatietojen päivitys Tiiraan

Yleistä

Vuodesta 2006 lähtien jokainen on voinut ilmoittaa lintuhavaintonsa lintutietopalvelu Tiiraan (tiira.fi). Silloin myös koordinaatit tulivat havaintoilmoitukseen. Ennen vuotta 2006 keräsimme muutaman vuoden havaintoja Kuikkakantaan. Sittemmin nämä havainnot on viety yhdistyksen toimesta Tiiraan. Näissä paikkatieto ilmoitettiin vain paikan ja kunnan nimellä, ei koordinaateilla. Havaintojen hyödyntäminen tulevissa hankkeissa on haasteellista, koska koordinaatit puuttuvat.

Ennen vuotta 2006 Tiirassa olevat havainnot on linkitetty havainnoijan nimeen. Tämä tarkoittaa sitä, että jokainen voi käydä katsomassa, mitä omia havaintoja on takavuosilta löydettävissä. Tiiran kautta näihin haviksiin voi tehdä tarvittavia lisäyksiä ja muutoksia tai poistaa mahdolliset tuplahavainnot.

Koordinaattien lisäys vanhoihin havaintoihin

1. Avaa Tiira. Hae sieltä omat havainnot päivämäärä-haulla vaikka vuosi kerrallaan.

Muista laittaa täppä kohtaan Omat havainnot. Napsauta Hae-painiketta.

2. Esiin tulee lista omista havainnoista halutulta ajalta. Kun viet hiiren havainnon Paikka-nimeen ja siihen ilmestyy alleviivaus, havainnossa on jo koordinaatit. Tällöin mitään muutosta ei tarvitse tehdä.

Mikäli alleviivausta ei tule, havainnosta puuttuu tarkempi paikkatieto. Tällöin se pitää lisätä.

3. Napsauta Kynä-kuvaketta sillä havaintorivillä, mihin haluat lisätä koordinaatit. Klikkaa Hae paikka kartalta -linkkiä. Suurenna kartta siihen kohtaan missä havainto on tehty. Lisää Havainnoijan paikka ja lisää Linnun paikka napsauttamalla kuvaketta. Lisää vielä kunta ja paikka. Lopuksi napsauta Hyväksy. 

Nyt tarkka paikkatieto on lisätty havaintoon. Tarkista vielä muut tiedot. Etenkin Tila-kenttää on syytä katsoa. Vanhoissa havainnoissa tilatieto on usein Lisätietoja-kentässä. Siirrä se oikeaan paikkaan. Lopulta napsauta Päivitä-painiketta.

4. Voit hiukan nopeuttaa koordinaattien vientiä vanhoihin havaintoihin lisäämällä paikan Tiirasta löytyvään Omat paikat -kohtaan. 

Napsauta Omat paikat -linkkiä => Lisää uusi paikka. Suurenna karttaa niin paljon että löydät sieltä halutun kohteen. Napsauta Aseta havainnoijan paikka. 

Lisää kunnan ja paikan nimet. Lopuksi tallenna tieto.

Seuraavan kerran kun aiot lisätä vanhaan havaintoon koordinaatit, voit poimia tekemäsi paikan karttanäkymästä kohdasta Pikavalinta => Omat havaintopaikat.

Tervetuloa Kuikan jäseneksi!

Matti Hakkarainen – Merikotka 22.3.2020 Maaninka

Lintuyhdistys Kuikka on aito savolainen lintuimmeisten yhteisö, joka tarjoaa jäsenilleen tiedolla ja taidolla vedettyjen linturetkien, -opastusten, -kisojen ja -kurssien lisäksi myös mm. kerran vuodessa ilmestyvän laadukkaan jäsenlehtemme Siivekkään. Lisäksi tarjoamme verkossa ajankohtaisten tapahtumien ja paikallisten lintu-uutisten sekä viihdyttävien blogien lisäksi materiaalia mm. lintujen tunnistuksen tueksi. Vastaamme ahkerasti mieltä askarruttaviin lintukysymyksiin. Äläkä suinkaan ohita upeaa kuvagalleriaamme, johon taitavat kuvaajamme tallettavat parhaimpia otoksiaan!

Koronavuosi 2020 sai monet ihmiset lähtemään luontoon ja löytämään sen villin kauneuden ja kiehtovuuden. Tämä näkyi monilla luontojärjestöillä ja -yhdistyksillä jäsenmäärän kasvuna. Myös Kuikan pesue kasvoi 384 jäsenestä 414. Kun luontoon ja lintuihin kerran hurahtaa, on se menoa sillä kertaa. Mikäpä olisikaan hienompi tapa päästä nauttimaan upeiden vuodenaikojemme vaihtelusta ja monipuolisen savolaisen luontomme tarjoamista elämyksistä kuin tehdä se lintuja tarkkailemalla. Jokainen vuodenaika tarjoaa oman vaihtuvan lintukattauksensa, täynnä elämyksiä ja yllätyksiä. Parasta lajissa on, kun koskaan ei voi tietää, mitä kiikareiden eteen seuraavaksi ilmestyy.

Tervetuloa mukaan harrastukseen myös vuonna 2021! Lintupaikoilla tavataan.

Ilkka Markkanen – Jalohaikara 31.8.2020 Maaninka, Mustavirta

Tervetuloa lintukursseille 2021!

Mika Räisänen – Pyrstötiainen 25.2.2020 Maaninka

Sisä-Savon kansalaisopisto järjestää lintukurssin 17.1.-7.3. Vesannon kirjaston kokoustilassa sunnuntaiaamuisin klo 9-12. Kurssilla tutustutaan noin 100 alueella yleisimmin tavattavaan lintulajiin. Kurssi sisältää teoriatuntien lisäksi yhden maastoretken. Kurssilla on vielä runsaasti tilaa ja ilmoittautua tulee viimeistään 11.1! Lisätietoa ja ilmoittautumiset kansalaisopiston verkkosivuilla.

Kuopion kansalaisopistolla järjestetään 3.2.-7.4. lintukurssi, jolla tutustutaan tavallisimpiin lintuihin ja niiden ääniin, lintuharrastukseen yleensä sekä Pohjois-Savon parhaimpiin linturetkikohteisiin. Oppitunnit pidetään keskiviikkoisin klo 17.30-19.30 ja kurssin päättää retkipäivä. Kurssilla on vielä tilaa! Lisätietoa ja ilmoittautumiset kansalaisopiston verkkosivuilla.

Molemmilla kursseilla opettajana toimii Liisa Tolvanen. Lue alla olevista linkeistä kokemuksia viime vuoden kursseilta!

Tervetuloa!

Yhteistyöllä tarkkailulava Kiuruveden Yläjärvelle

Panoraamakuva lavalta, kuva: Jarmo Yliluoma

Kesällä 2020 yhdistyksemme puheenjohtaja Eelis Rssanen teki vesilintulaskennan Kiuruveden Luupuvedelle, Väli- ja Yläjärvelle sekä Kaislaselle. Alue kuuluu Natura 2000 ohjelmaan ja valtakunnalliseen lintuvesiensuojeluohjelmaan.

Alueelta on aiemmilta vuosilta vähän havaintoja. Yläjärven rannat ovat matalia hyvin vettyneitä ja pusikoituneita. Vapaata vesitilaa on näkyvissä vähän varsinkin kesällä.

Tästä virisikin ajatus että alueelle pitäisi saada tarkkailulava. Rahoitus hoituisi Kuikan kautta. Olinkin yhteydessä Sakari Niinimäkeen joka oli aikoinaan rakentamassa Luupuveden lintutornia parikymmentä vuotta sitten. Hän vinkkasi että yhteistyöhön saattaisi lähteä Koppeloharjun Erä ry. Niinpä sovimme tapaamisesta marraskuulle Erän yhdistysaktiivien kanssa. Kävimme katsomassa 4 mahdollista lavan paikkaa. Lopulta päädyimme siihen että katselulava rakennetaan Yläjärven itärannalle Kaitasaareen.

Talkooporukka, kuva: Terho Nousiainen

Eipä mennyt kuin pari viikkoa niin sain viestin, että rakentaminen oli jo aloitettu.

Vähän ennen uutta vuotta tuli viesti että “Kaiteet, lava ja rappuset valmiina. Enää puuttuu vain laudoitus kolmelta seinältä. Sekin olisi tehty eilen mutta kova tuuli jäädytti ukkojen sormet ja porakoneiden akut.”

Heti vuoden vaihteen jälkeen sain valmiin katselulavan kuvat.

Kun kiipeää lavalle niin kengät ovat n. 180 cm korkeudessa ja silmät n. 350 cm maasta. Näkyvyyttä on siis riittävästi järvelle ja perille pääsee autolla. Toivottavasti tulevina vuosina, katselulavan ansiosta, saadaan merkittävästi enemmän havaintoja Yläjärveltä kuin aiempina vuosina.

Valmis katselulava, kuva: Jarmo Yliluoma

Jarmo Yliluoma

Hyvää Joulua

Leena Meuronen – Peippo ja valkoselkätikka

Pitkä ja eriskummallinen vuosi alkaa olla takanapäin, ja vaikka ihmiskunta jokseenkin pysähtyi, luonnossa ja lintumaailmassa elämä jatkui tavanomaiseen malliin. Juuri tämä nousi monelle lohdulliseksi asiaksi. Vuosi tarjosi Pohjois-Savossakin hienoja lintuhetkiä ja toivotaan, että vielä joku päivä pääsemme jälleen tapaamaan myös Kuikan yhteisillä lintuopastuksilla!

Kiitokset kaikille kuluneesta vuodesta ja oikein hyvää ja rauhallista joulua sekä ilontäyteistä uutta vuotta 2021.