Tulevana viikonloppuna on jälleen BirdLifen järjestämän EuroBirdwatch-tapahtuman aika. Kyseessä on Euroopan suurin lintuharrastustapahtuma, johon osallistuu vuosittain kymmeniä tuhansia ihmisiä. Ole sinäkin yksi heistä! Tavoitteena on herätellä kiinnostusta muuttolintuja ja niiden suojelua kohtaan.
Lintuyhdistys Kuikka kannustaa jäseniään sekä kaikkia linnuista ja luonnosta kiinnostuneita retkeilemään tulevana viikonloppuna ja tallentamaan kaikki havainnot Tiira-lintutietopalveluunsu 4.10. klo 16 mennessä. Yksilömäärien ilmoittaminen on tärkeää, samoin aikarajan noudattaminen, jotta BirdLife Suomen eteenpäin lähettämät tiedot kattavat kaikki havainnot. Suomesta on ilmoitettu useana vuonna eniten lintuja, jopa yli kaksi miljoonaa yksilöä. Siinäpä jälleen oiva tavoite.
Aivan viime vuosina on susiviha saanut itselleen uuden kaverin, nimittäin hanhivihan. Tarkemmin ottaen valkoposkihanhivihan. On jälleen ajauduttu syksyn siihen vaiheeseen, kun nämä suuria tunteita puolesta ja median perusteella etenkin vastaan herättävät linnut ehättävät rajojemme sisäpuolelle. Mitäpä hanhet aiheuttamastaan älämölöstä tietävät (edes omastaan), eivät tuon taivaallista. Ihminen on vain siitä hassunkurinen laji, ettei sen varpaille astuta. Tai edes kynnykselle. Mieluiten ei koko tontillekaan.
Mutta sen kummemmin kantaa ottamatta yhtään mihinkään, mitä muuttorintamalla onkaan viimeisen viikon aikana tapahtunut? Syyssää muuttui kesäiseksi lämmöksi ja suorastaan historiallisen lämpimäksi (liki parikymmentä astetta). Valkoposkien show alkoi toden teolla, kun satapäisten parvien lisäksi suurin noin parintuhannen hanhen rykelmä viihtyi Maaningalla Kinnulanlahdessa. Metsähanhia kulki tasaiseen tahtiin, Lapinlahden Korpijärvellä ynnättiin suurin sakki, 320 yksilöä. Tundrahanhia on tähän mennessä ollut vain pari yksittäistä. Kanadanhanhia oli Juankoskella tusinan verran.
Järripeippoja eteni edelleen hyvällä tahdilla, viikon suurimmassa parvessa Rautalammilla ynnättiin nelisensataa järriä. Niittykirvisten ist-istiä voi kuulla vähän väliä. Kottaraisten yhteenkertymiä riittää edelleen ilmoitusten perusteella varsinkin Maaningalla (suurin parvi 350 lintua). Kapustarintoja on havaittu muutamia kymmeniä. Heinäkurppaa tavattiin Siilinjärvellä parissa kohtaa, myös muutamia tundrakurmitsoita on ollut liikkeellä. Pikkujoutsenia löydettiin yhteensä viisi, ensimmäinen Nilsiässä, seuraavat Siilinjärvellä ja Suonenjoella. Iisalmen Partalassa tavattiiin 23.9. isokirvinen.
Pitkällisen odotuksen jälkeen historian kellastuneet lehdet on tuuletettu ja asetettu vain yhden klikkauksen päähän. Arkistostamme on nyt luettavissa kaikki 80-luvun Siivekkäät. Montako lapinpöllöreviiriä löytyi Kaavilta vuonna 1980? Milloin varmistui Kuopion ensimmäinen naakan pesintä? Kasari-Siivekkäät tarjoavat vastauksen kaikkeen! Ysäri ja uusi vuosituhat odottelevat myös vuoroaan, mutta ei makeaa mahan täydeltä… Julkaistut vanhemmat numerot löytyvät jatkossa artikkelien kategoriasta tai Julkaisut/Yhdistys -sivun kautta.
Kaikki lehdet tulevat ilmestymään myös BirdLife Suomen Lintulehtiportaaliin, josta ne löytyvät artikkeleittain pilkottuina.
Siivekäs on Lintuyhdistys Kuikan jäsenlehti, joka koostuu mm. linnustokatsauksista, kirjoituksista alueemme linnustosta sekä kaikesta mahdollisesta lintuihin ja lintuharrastukseen liittyvästä – upeaa kuvitusta unohtamatta. Lehteä on julkaistu vuodesta 1980 lähtien. Aluksi numeroita ilmestyi neljä kertaa vuodessa, sittemmin tahti harveni nykyiseen yhteen.
Haluaisitko oppia tuntemaan lintuja? Tervetuloa 25.10. alkaen Leppävirralle Sisä-Savon kansalaisopiston järjestämälle lintukurssille (alkeet). Kurssi sisältää viisi teoriaopetuskertaa sunnuntaisin sekä yhden maastoretken lähialueen lintupaikoilla. Kurssilla käydään läpi n. 100 alueella alueella yleisimmin tavattavaa lajia. Kurssille tulee ilmoittautua viimeistään 19.10. Opettajana toimii Liisa Tolvanen. Ympäröivä maailma avautuu aivan uudella tavalla kun taivaalla, pusikoiden kätköissä ja järvien selillä lymyilevät ja ääntelevät lintulajit saavat itselleen nimen.
Syyskuu on näyttäytynyt tähän mennessä omana itsenään, vilpoisina öinä ja kovina tuulina. Vuoden kovimmaksi povattu myrsky ei kuitenkaan jaksanut puhkua enää Savossa kaikkein suurimmalla voimallaan. Syysmuutto alkaa olla jälleen näyttävässä vaiheessa, kun monisatapäiset kurkirimpsut etenevät kohti etelää ja laulujoutsenet kokoontuvat pelloille karkeloihinsa. Suurin kurkikertymä on ollut likellä seitsemääsataa Lapinlahdella, joutsenia on ollut parinsadan poppoita. Syyskuun puolivälin jälkeen metsähanhien parvet ovat kasvaneet parinsadan yksilön mittaisiksi. Etelänmatkalaisten seasta löytyi Siilinjärvellä yksi lyhytnokkahanhi. Valkoposkilla muuton alkutahdit.
Räkättirastaiden, peippojen, järripeippojen ja monien muiden pikkulintujen muutto on tällä hetkellä runsasta, parvien ollessa useiden satojen yksilöiden suuruisia. Valtakunnallisesti runsas kuusitiaisten muutto todettiin myös Maaningalla useiden kymmenien lintujen päiväsummina. Sepelkyyhkyjen parvet ovat myös näkyvää sorttia. Petolinnuista piekanamuutto alkaa jälleen olla vauhdissa, enimmillään yhdestä paikasta kasaantui havainto 31 linnusta. Merikotkia on ollut muutamia nokka kohti etelää, mukaan lukien satelliittilähettimen selkäänsä saanut Minna-merikotka.
Siilinjärven Raasiolla rengastettiin paikan ensimmäinen sinipyrstö, joka on todennäköisesti seurausta kuluneen kesän erinomaisesta sinipyrstövuodesta Kainuussa ja Koillismaalla. Toinen uusi Raasiossa kihlat saanut laji on syyskuun alussa rengastettu pikkusirkku. Hieman myöhemmin lajista tuli havainto myös Juankoskella. Heinäkurppia on havaittu muutama, Rautalammilla rengastettiin syyskuun alkupuolella yksi. Maaningalla ja Varkaudessa törmättiin taigauunilintuun. Tundrakurmitsoita on nähty tähänastisella syysmuutolla pari. Jalohaikaroita on Maaningalla ynnätty enimmillään viisi kappaletta. Puutossalmella ohitse pyyhälsi mustavaris. Tervossa kohti länttä matkasi 14 merimetsoa.
Mitä olisi syksy ilman Kuikan Syystaestoa? Tiukan kisan voitti loppujen lopuksi ylivoimaisesti Lapinlahden Linnansalmen joukkue 54 lajillaan. Kisassa havaittiin mukavasti mm. petolintuja – pikkulintujen ja monien tuttujen lajien jäädessä valitettavasti tuulen jalkoihin. Mielenkiintoisimmiksi lajeiksi joukkueilta nousivat mm. merikihu, muuttohaukka ja merikotka.