Yölaulajaretki

Kuopio; Ritisenlahti ; Kuva: Aarne Hagman

Tällä videolla pääset kuuntelemaan ns. yölaulajia Kuopion eteläpuolella oleville paikoille – tosin vain näin virtuaalisesti.
Retki on totutettu samalla tavalla kuin linturetki Puijolle.

Äänet eivät ole autenttisia siinä mielessä, että ne olisi taltioitu kyseisellä paikalla. Ne ovat kuitenkin sillä tavalla realistisia, että ainakin neljä videolla kuultavista lajeista olen itse kuullut juuri kyseisellä, kuvassa näkyvällä paikalla. Muutkin lajit aika todennäköisesti olisivat kuultavissa sellaisessa ympäristössä, mihin niiden ääni on videolla sijoitettu.

Videon tekemisessä on ollut suurena apuna kuopiolainen luontoäänittäjä Lauri Hallikainen ja siinä on käytetty hänen luvallaan äänitteitä “Kultasointu”- levyiltä.


Videolla kuultavat lajit löytyvät myös näistä artikkeleista:

Aarne Hagman

Hyvää Juhannusta

Tero Pelkonen – Punakylkirastas 24.6.2013 Siilinjärvi

Lintuharrastajan hektisin vuodenaika on takana ja on aika laskeutua kesän leppeään syliin…

Muistetaan antaa rauha niin ihmis- kuin varsinkin lintunaapureille. Me saatamme loikoilla ja levätä, mutta emolinnut paahtavat kellon ympäri jälkikasvunsa eteen.

Oikein iloista ja rauhallista juhannusta kaikille! Tänä vuonna ei väristä kylmässä eikä märässä.

Sanna Hakkarainen – Viitakerttunen konsertoi, punavarpunen komppaa 5.6.2020 Käärmelahti, Maaninka

Pönttöbongauksen 2020 tulokset

Matti Hakkarainen – Kirjosieppo 28.5.2020 Maaninka

BirdLife Suomen järjestämään Pönttöbongaukseen osallistuttiin tänä vuonna yli 2 000 paikalta, pönttöjä oli yli 20 000 ja niistä yli 11 000 oli pesijät. Näin ollen hieman yli puolet pöntöistä oli asuttuja, ja tulos on hieman parempi kuin viime vuonna. Kirjosieppo oli pesijöistä yleisin, sinitiainen ja talitiainen tulevat perässä rintarinnan. Sinitiaisten määrä oli lisääntynyt, kuin myös neljänneksi tulleen pikkuvarpusen, joiden pesiä todettiin yli 20% enemmän kuin viime vuonna. Määrä on kaksi kertaa enemmän kuin vuonna 2013.

Havaintoja voi ilmoittaa su 14.6. asti. Klikkaa päivittyvälle tulossivulle tästä. Tulossivulta löytyvät myös lajikohtaiset kartat pesinnöistä sekä niiden vaiheista.

Suomen 2. siperiansirri löytyi Raasiosta

Kari Hänninen – Siperiansirri 5.6.2020 Raasio, Siilinjärvi

Perjantai 5.6. valkeni sateisen yön jälkeen. Ilmassa tuoksui kostea vehreys, raskaat pilvet lipuivat taivaalla. Kuopiolainen lintukuvausta harrastava Kari Hänninen oli ajellut Siilinjärven Raasiolle lampiviklo ja luhtakana mielessään. Seitsemältä hän kapusi lintutornille. Puolistuntinen ehti vierähtää, kun tornin editse vikelsi pieni kahlaaja. Kamera raksutti muutaman kuvan. Sitten huomio kiinnittyikin jo näkyviin tulleeseen lampivikloon ja toinen lintu unohtui. Yhdeksän jälkeen mies poistui tornista ja matkalla autolle törmäsi hän toiseen harrastajaan, jolle näytti ottamiaan kuvia lampiviklosta. Siinä sivussa näkyivät myös pikkukahlajaan kuvat. Myös vastaantulija risti linnun jänkäsirriäiseksi.

Puoli kymmenen maita Raasio jäi taakse ja kuvaaja suuntasi kohti seuraavaa kuvauspaikkaa tietämättään, mitä kameran muistikortilla lepäsi. Kotona kuvat siirtyivät tottuneesti koneelle ja Tiiraan. Yhtäkkiä alkoi puhelin käydä kuumana ja sähköpostiin tulvia viestejä. Nettiajalle kiitos, vain hetken henkäyksessä oli jänkäsirriäinen paljastunut vasta Suomen toiseksi siperiansirriksi (Calidris subminuta). Nimensä mukaisesti laji pesii Siperiassa ja sen silmiinpistävin tuntomerkki ovat sen todella pitkät varpaat. Kyseessä on vasta 12. havainto läntisellä palearktisella alueella.

Jos osui viime syksynä Siilinjärvelle hillitön 92 miljoonan Eurojackpot-voitto, osui nyt samaan pitäjään vastaava lintuvoitto. Illalla Kari Hännistä haastateltaessa kuulosti mies jokseenkin lottovoittajalta. Talteen jäivät kuvat, joiden merkitystä ei aivan heti rahassa mitata.

Seuraa pohjoissavolaisen sääksen pesää livekamerassa

Mika Räisänen – Sääksi 31.5.2020 Tervo (Kuva ei liity pesäkameraan)

Voit nyt seurata sääksen pesän mielenkiintoisia tapahtumia Kuikan sivulla

Tätä kirjoitettaessa 4.6.2020 odotellaan esimmäisten poikasten kuoriutumista. Munia on pesässä kolme.
Heti alkaa poikasten ruokkiminen ja siinä yhteydessä voit seurata koiraan ja naaraan työnjakoa sekä emon tekniikkaa, kun se repii kalaa poikasille suupaloiksi.
Voit tutkailla pesään tuotujen kalojen lajia ja arvioida niiden kokoa.

Heti pienestä pitäen poikasten keskinäisissä suhteissa on huomioitavaa ja niiden varttuessa ruokailutilanteissa tapahtuu mielenkiintoisia muutoksia.

Ensimmäiset kävely-yritykset ja siipien kokeilut ovat osin ihan hupaisaakin seurattavaa.
Näet myös, miten pesän kunnosta ja hygieniasta pidetään huolta.
Heinäkuun puolella poikaset alkavat syödä jo itse ja silloin käydään kovaa kisaa siitä, mikä poikanen emon tuoman kalan saa.

Sitten joskus heinäkuun loppupuolella tai elokuun alussa poikaset tekevät ensimmäiset lentoyritykset ja lentävät jo pesästä ajoittain pois.
Lopulta koittaa hetki, kun pesä tyhjenee ja sen asukkaat häipyvät muuttomatkalle.

Kameraa voit seurata tällä sivulla, jossa on myös lisätietoa asiasta:

Aarne Hagman