Lajipari: mustalintu ja pilkkasiipi


Kuvat on otettu varsin erilaisella säällä.

Niissä näkyviä eroja:

  • puvun perusväri
  • nokan väri, koko ja muoto
  • päälaen profiili
  • siipien väri

Lajipari: pajulintu ja tiltaltti

Näiden lajien erottaminen toisistaan luotettavasti on kokeneellekin lintuharrastajalle haasteellista jopa kuvastakin.
Laulusta ne toki tunnistaa varmasti.

Pajulinnun ja tiltaltin erot

Luettelossa ovat aluksi ne erot, jotka näkyvät maastossakin hyvissä havainto-olosuhteissa kiikarilla ja/tai kaukoputkella.
Seuraavana ovat listassa ne tuntomerkit, jotka näkyvät tarpeeksi selvästi ainoastaan suhteellisen selvässä ja tarkassa valokuvassa.
Listan loppupuolen tuntomerkit vaativat jo syvällistä asiaan paneutumista ja kuvastakin ne näkyvät vain, jos se on tarpeeksi terävä, värit ovat siinä luonnolliset ja lintu on sopivassa asennossa.

  1. Pajulinnun käsisiiven ulottuma on pitempi kuin tiltaltilla. Sillä se on yli 3/4 osaa tertiaalien pituudesta ja tiltaltilla korkeintaan 1/2 -2/3 osaa. Mittaus tehdään pisimmän tertiaalin kärjestä siiven kärkeen
  2. Tiltaltin jalat ovat tummemmat ja ohuemmat kuin pajulinnulla. Väriero ei aina ole mitenkään selvä ja pajulinnulla on myös tummajalkaisia yksilöitä. Näin tämä yksinään ei ole ihan varma määritysperuste.
  3. Pajulinnun silmäkulmajuova on selvempi ja keskimäärin pitempi kuin tiltaltilla. Tiltaltin silmäkulmajuova on himmeämmän värinen ja keltasävyinen.
  4. Pajulinnulla on vaaleampi poski ja siitä erottuu alaosan tumma reunus. Tiltaltin poski on tasavärisempi ja ruskeasävyinen.
  5. Tiltaltin tumma silmäjuova on selvempi ja tummempi.
  6. Tiltaltilla erottuvat paremmin vaalea ylä- ja alaluomi. Tumma silmäjuova ikäänkuin katkaisee valkeahkon silmärenkaan edestä ja takaa.
  7. Tiltaltin nokka on tummempi. Pajulinnulla on nokan tyvessä oranssi sävy ja sen nokka on suhteellisesti tukevampi.
  8. Pajulinnun siiven käsisulkien kärkien välillä on yksi isompi väli ja siiven kärkenä on kolmas käsisulka. Tiltaltilla käsisulkien kärkien väliset etäisyydet ovat yhtä suuret.
  9. Tiltaltilla on kuudennessa käsisulassa kovertuma: tätä ei pajulinnulla ole.

On huomioitava myös se, mihin aikaan vuodesta lintuja katselee: puvun kuluneisuus ja linnun ikä vaikuttavat siihen, miltä linnun yleinen olemus ja värisävyt näyttävät. Yllä olevissa kuvissa lajiparit on kuvattu eri vuodenaikaan, mutta lista erottavista tekijöistä on yleisluonteinen eikä paneudu juuri kyseisten yksilöiden eroihin.

Ääniä

Lajipari: pajulintu ja sirittäjä



Nämä ulkonöltään toisiaan muistuttavat lajit on toki helppo tunnistaa äänistä.
Värien näkeminen riippuu erittäin paljon valaistusolosuhteista. Niinpä kuvaparissa pajulintu näyttää itse asiassa keltaisemmalta kuin sirittäjä, vaikka sirittäjän silmäkulmajuova, kurkku ja rinta ovat samoissa valaistusolosuhteissa selvästi keltaisemmat.

Kuvissa näkyvät erot:

  • siiven pituus
  • silmäkulmajuovan pituus, muoto ja väri, jonka ero ei ole kuvassa kovin selvä
  • rinnan ja vatsan väriraja

Ääniä:

Talvipinnaralli 2019 tulokset

  1. Erä-Jormat: Timo Filipoff, Eelis Rissanen ja Petri Sallinen (75 km) – 36 (38)
  2. Koillisen Komppaajat: Pertti Hartikainen ja Juha Väätäinen (197) – 34 (38)
  3. Ehtivät Ukit: Jaakko Kettunen ja Ilkka Markkanen (44) – 32 (33)
  4. Vääntö: Pekka Savolainen ja Ari Tossavainen (94) – 32 (34)
  5. Lepinkäiset: Eveliina Pärnänen, Helena ja Katja Rönkä (46) – 31 (32)
  6. Papat ja Poika: Timo Immonen, Allan Nyyssönen ja Eino Repo (124) – 28 (31)
  7. Kelloniemen Kolme Polvea: (Esko, Juho ja Mikael Rytkönen) (95) – 27 (29)
  8. Trio Töykeät: Heikki Pentikäinen, Risto Pirkkalainen ja Pekka Ruotsalainen (91) – 26 (28)
  9. Iisalmen Pöllöt: Aaro Väänänen ja Jarmo Yliluoma (45) – 26 (27)
  10. Siilin Salama: Jyrki Pynnönen, Kalle Ruokolainen ja Markku Ukkonen (0) – 20 (20)
  11. Lähistön Närhet: Kimmo ja Seija Laitinen (80) – 16 (18)
  12. Team Vaipparalli: Elias, Matti ja Sanna Hakkarainen (0) – 15 (15)
  13. Toiveikkaat: Tuula ja Virpi Vanamo (0) – 15 (15)
  14. Vantiaiset: Hannu Rahikainen ja Liisa Tolvanen (34) – 12 (13)

Retkiblogi: Mahtava marraskuu

Matti Hakkarainen: Lapintiainen, Maaninka, 8.11.2019

Mikä sinusta on vuodenkierron sykähdyttävin hetki? Onko se keskikesän valoisat yöt? Onko syksyn ruska, talviyön revontulet, kevään ensimmäiset lämpimät auringonsäteet? Minulle hienoin hetki on aina ollut se, kun ensilumi sataa kasvoille. Se hetki, kun syksyn jäänteet peittyvät kimalteleviin kuurankukkiin, hentoon lumihuntuun. Kuihtuneet kasvit muuttuvat säkenöiviksi kruunuiksi, koivut lumipilviksi. Jo marraskuun alussa saapuivat likipitäin paukkupakkaset, yhdessä yössä Käärmelahdenkin laineet jäätyivät kiiltäväksi peiliksi. Ihmismieli voi syntyä uudestaan keväällä, mutta voi se syntyä uudelleen syksylläkin. Juuri silloin, kun mustasta tulee jälleen valkoista, kun yön sysipimeys vaihtuu kuutamossa hohtavaksi maisemaksi.

Matti Hakkarainen: Pähkinänakkeli, Maaninka, 8.11.2019

Talvenkynnys merkitsee jälleen lintujen ruokinnan aloittamista. Heti automaattien virityksen ja täytön jälkeen paikalle lennähtivät ensimmäiset innokkaat tali-, sini- sekä ilahduttavasti myös hömötiaiset. Olipa seassa töyhtötinttikin tukka pystyssä. Sitten täytyi hieraista silmiä. Valkoinen vatsa, sininen selkä, puunrunkoa ylös alas… Pähkinänakkeli! Eipä ollut vastaavaa sattunut aiemmin kohdalle, ja nyt sellainen pyöri omassa pihassa. Valtavan kesykin se oli, päästi noin parinkymmenen senttimetrin päähän katselemaan, lensi välillä melkein naamaan. Viihdyttävää seurattavaa varsinkin, kun se tohinoissaan jemmasi siemeniä ja pähkinöitä kuusenrakoihin, ja perässä tulivat tintit ja närhet kätköjä tyhjentämässä. Melkein sääliksi kävi…

Seppo Kuosmanen: Mustapääkerttu, Maaninka, 5.11.2019

Sitten pihaan tupsahti mustapääkerttu. Yli kymmenen asteen pakkaset saivat onnettoman kesälinnun pörhistämään itsensä palloksi ja hakemaan lämpöä ikkunalaudoilta ja kellarinkupeesta. Kylmään sopeutuneet tintit katselivat onnetonta kuin ivaillen. Vaan jämäkästipä sylviakin omaa seinustaansa pähkinämaatista puolusti, ei siihen edes itseriittoinen sinitintti päässyt apajille. Jokaisen pakkasyön jälkeen huoletti, joko makaa kerttu jossain seinustalla koivet pystyssä, mutta sepä selvisikin pakkasista leudoille keleille ja alkoi jälleen käyttäytyä elävän olennon lailla.

Seppo Kuosmanen: Pähkinänakkeli, Maaninka, 5.11.2019

5.11. koitti satumaisen kaunis päivä. Oli kuin helmikuuta parhaimmillaan, aurinko paistoi pilvettömältä taivaalta, napakka pakkanen narskutti lunta kengän alla, mahtava kuura peitti kaiken kimallukseensa ja pellot olivat valkoisen vaipan peitossa. Nyt kun pääsisi retkelle… Pääseehän sitä, kun lähtee! Vanhempani tulivat kyläilemään, pakkasimme äitini kanssa vauvan lämpimästi vaunuihin, lähdimme kävelylle ja siksi aikaa isäni jäi pihaan virittelemään nuotiota. Kun palasimme lenkiltä, paistoimme nuotiolla ruisleivät ja makkarat ja joimme Mehukattia… Savu tuoksui, aurinko hohti lumisessa maisemassa, lintuja vilisti ruokinnalla ja eväät maistuivat paremmilta kuin mikään sisällä koskaan syöty. Pääsin jälleen elämään uudestaan lapsuuden keväisiä hiihtoretkiä Rautavaaran salomailla, samat tuoksut, maut, auringon kylmä lämpö poskilla. Äidin ja isän lempeä puhe. Ensikertaa oman lapsen tuhina vaunuissa. Saatko sinäkin lapseni nämä samat muistot itsellesi, nostavatko samat tuoksut ja maut sinullekin vuosikymmenien päästä kaihonkyyneleen silmäkulmaan? Toivon, että voin jakaa lapselleni perintönä rakkauden luontoa kohtaan samalla tavalla, kuin olen sen itse vanhemmiltani saanut. Tällöin jopa omassa pihassa tehty ”luontoretki” voi olla koko pitkän syksyn kohokohta.

Sanna Hakkarainen: Lapintiainen, Maaninka, 7.11.2019

Seuraavana päivänä katselin jälleen vauva sylissä ikkunasta lintuja, kertoillen hänellekin mitä siellä näkyy. Enpä ollut uskoa silmiäni, kun nurmikolle lehahti ruskea hömö, lapintiainen! Nauroin ääneen, ei voi olla totta! Samaan aikaan pihalla nakkeli, lapintiainen ja mustapääkerttu. Pihalla, jossa aiempina talvina on saatu nauttia pelkästään tali- ja sinitiaisista. Erityisen huvittavaa oli, että edeltävänä talvena lappilainen viipyi enoni pihalla Rautavaaralla, liekö tämä ollut sama yksilö ajatellen, että säästetään raukkojen bensaa… Omakin piha voi todella yllättää, ja muuttua suorastaan erinomaiseksi linturetkikohteeksi! Kamera on saanut jälleen laulaa, ja perheen nuorin jäsen saanut havisvihkoonsa kovia pinnoja… Pihabongausta ei kannata kenenkään ylenkatsoa, tiedä mitä eteen tupsahtaa!

Sanna Hakkarainen