Author's posts
tammi 01 2000
Lahdenperän pellot
Lahdenperän pelloille ja jokivarteen pääsee kääntymällä tieltä E63 (valtatie 5) Pajuharjun liittymästä itään, kulkemalla Heinäahontietä 1,8 km, kääntymällä vasemmalle Lahdenperäntielle ja kulkemalla sitä 5,5 km ja kääntymällä taas vasemmalle Hynyläntielle, jonka varressa olevilla pelloilla lepäilee ja ruokailee muuttoaikoina kurki-, joutsen- ja hanhiparvia. Lahdenperän pellot: Google Maps
tammi 01 2000
Valkeisjärvi
Matala Valkeisjärvi sijaitsee Kiuruveden taajamasta yhdeksän kilometriä pohjoiseen. Parhaiten järven tavoittaa eteläpuolella kulkevalta tieltä, turvesuon kohdalta. Järven pesimälinnustoon kuuluvat laulujoutsen, pikku- ja naurulokki ja vesilinnut. Myös härkälintu, mustakurkku-uikku ja ruskosuohaukka on tavattu järvellä. Paikallinen metsästysseura on asettanut runsaasti telkänpönttöjä rannoille. Valkeisjärvi: Google Maps
tammi 01 2000
Ala-Kotvakko
Ala-Kotvakon järvi sijaitsee Karankamäen kylän länsipuolella. Järven pohjoispuolella on pelloilla lohialtaiden kaivamisesta syntyneitä kumpuja, joilta näkee järvelle. Karankamäki-Marttisenjärvi paikallistieltä tulee metsäautotie järven itäpuolelle, josta on lyhyt kävelymatka rantaan. Järven pesimälinnustoon kuuluvat laulujoutsen, haapana, jouhisorsa ja tavi. Siellä saalistelee usein myös kalasääski. Ala-Kotvakko: Google Maps
tammi 01 2000
Nieminen, Keskimmäinen ja Alemmainen
Vieremän kirkonkylän itäpuolella on Niemisen kylä ja järvi. Niemisen eteläpää ja sen alapuoliset Keskimmäinen ja Alemmainen muodostavat pienen rehevöityneen järvi- ja puroketjun. Alueen pystyy tarkastamaan helposti lähellä kulkevilta teiltä. Alemmaisen itäpuolelle menee Alakoskentie, josta lammen näkee erinomaisesti. Alue parhaimmillaan vain muuttoaikoina huhtikuun lopulta toukokuun lopulle. Siellä tavataan mm. laulujoutsenia, jouhisorsia, lapasorsia, liroja ja muita kosteikkoja …
tammi 01 2000
Ylä-Haajainen ja Venelahti
Ylä-Haajaisen entinen luonnonravintolammikko ja Ala-Haajaisen Venelahti kunnan eteläpäässä muodostavat paikallisesti merkittävän kosteikon. Ylä-Haajaisen pohjoispää on selvästi eteläpäätä parempi. Siellä pesivät mm. pikkulokit. Seassa pesii myös tukkasotkia ja mustakurkku-uikkuja. Venelahti on Ala-Haajaisen pohjoispään hiukan erillään oleva pohjukka, joka on lähes umpeenkasvanut. Venelahtea voi tarkkailla sen Ala-Haajaisesta erottavalta niemekeeltä. Muuta lintulajistoa alueella ovat kurki ja laulujoutsen sekä …