Author's posts
tammi 01 2000
Iso-Jälä
Iso-Jälän kirkasvetinen järvi sijaitsee Rissalan lentoaseman länsipuolella. Järven pohjois-, itä- ja etelärannoilla on paikoin laajoja järviruoikoita, joilla tavataan – myös pesivänä – vuosittain mm. ruskosuohaukka, kaulushaikara ja härkälintu. Ranta-alueilta löytyy säännöllisesti myös viitakerttusia ja satakieliä. Järvellä tavattuja harvinaisuuksia ovat mm. leveäpyrstökihu, pikkukajava, rytikerttunen ja viiksitimali. Järven pohjoispään ruoikkoalueen liejukot ovat osoittautuneet erinomaiseksi syksyiseksi jänkäkurppahetteiköiksi. Syksyisin …
tammi 01 2000
Suovu ja Vanhansahansaari
Suovun alue on kaupungin tärkein marjastus- ja sienestysalue, mutta osin myös mukava linturetkikohde. Kaupunki rakentanut alueelle ulkoilureitin laavu- ja nuotiopaikkavarustuksineen. Suovulahti: Google Maps Vanhansahansaari: Google Maps Uusin kota Suovunkoski sijaitsee Länsirannantien varrella Suovunlahden rannassa. Alueella olevalle Vanhansahansaareen on rakennettu luontopolku. Suovun alueen ulkoilureittiä on osin uudelleen rakennettu sekä vanhemmat reitin osat ja niiden viitoitus on …
tammi 01 2000
Siltasalmi
Iso-Jälän ja Juurusveden väliin jäävä kapea, luode-kaakko-suuntainen maakannas katkeaa Siltasalmessa, jonka ylittää silta. Paikka on hyvä syksyinen muutonseurantapaikka, jossa näkee sekä vesialueita seurailevia vesilintuja, hanhia ja kahlaajia että kannasta pitkin liikkuvia pikkulintuja. Parhaat näkymät avautuvat sillan tieltä, mutta havainnointi siltä on hankalaa tien kapeuden ja varsin vilkkaan liikenteen takia. Parhaat paikat havainnoida ovat sillan vierustan …
tammi 01 2000
Kevätön
Kevätön on Siilinjärven kirkonkylän luoteispuolella sijaitseva, lintuvesien suojeluohjelmaan kuuluva lintujärvi, jonka linnusto on lajistollisesti köyhtynyt vuosikymmenten saatossa. Parhaimmillaan järvi on touko- ja kesäkuussa, jolloin järvellä tapaa seudun perusvesilintuja. Lajistoon kuuluvat myös ruskosuohaukka, kaulushaikara ja laulujoutsen. Linnustollisesti mielenkiintoisimpia osia ovat itärannan ruoikkovaltaiset lahdet (Taivallahti, Likolahti, Pikonlampi ja Juurikkalahti) ja itärannan Pirttilahtea ympäröivät peltoalue, jonka Aappolantien varrelle …
tammi 01 2000
Apaja-Kumpunen
Apaja-Kumpunen on Siilinjärven kirkonkylän lounaispuolella sijaitseva, peltoalueiden ympäröimä lampi, jonka rantoja verhoavat pääosin sara- ja pajupensaikkovyöhykkeet. Lammen kelluslehtikasvillisuuden valtaamalle avovesialueelle kerääntyy varsinkin syksyisin sorsalintuja, sotkia, uiveloita ja joutsenia. Lampi on rauhoitettu metsästykseltä. Keväisin lammella levähtää jonkin verran muuttavia vesilintuja ja ympäröivät peltoalueet houkuttelevat puoleensa mm. kapustarintaparvia. Pesimälajistoon kuuluvat tavallisimmat puolisukeltajasorsat, tukkasotka ja kahlaajat. Alueella tavattuja …