Author's posts
tammi 01 2000
Hiltulanlahti ja Vanuvuori
Alapihan seudun pensaikoissa voi kuulla keralla useammankin viitakerttusen ja ehkä myös satakielen. Hiltulanlahdessa, Puutossalmentien varrella on peltoja ja nittyjä, joiden päällä voi tavata suopöllön lentelemässä sekä kuunnella kesäöinä viitakerttusia, ruisrääkkiä ja muitakin laulajia. Vanuvuori on Hiltulanlahdessa kohoava nurin käännetyn padan muotoinen mäki. Kaakon suunnasta tulevilta teiltä on mahdollisuus kävellä mäelle, jonka metsät kuuluvat vanhojen metsien …
tammi 01 2000
Iso Monninjärvi
Järvi sijaitsee Monnin kylän peltoaukeiden keskellä. Rehevöityneen järven rantoja reunustavat saraikot ja pajupensaikot sekä kapeassa itäpäässä järviruokokasvustot. Järvi on metsästyskieltoaluetta ja syksyisin järvelle kerääntyy vesilintuja. Alueella pesii nauru- ja kalalokkeja sekä perusvesilintuja. Rannoilta voi kuulla luhtahuitteja ja ruisrääkkiä. Järvelle näkee parhaiten länsipäästä, Väänälänrannantieltä kääntyvältä Monninrannantieltä, jota pitkin ajamalla pääsee lopulta aivan järven rantaan. Pelto- ja …
tammi 01 2000
Hökösenjärvi
Rehevä, pääosin saraikkorantainen lintujärvi kunnan luoteisosassa Hökösen kylän itäosassa. Alueella pesii seudun perusvesilintuja sekä vähäisiä määriä nauru- ja pikkulokkeja. Järvellä tavattuja harvinaisuuksia ovat mm. jalohaikara (talvella!), rastaskerttunen ja harmaasorsa. Lähipelloilta on kuultu sarvipöllöjä, ruisrääkkiä ja pensassirkkalintuja. Järvellä on retkeilty muuttoaikoina toistaiseksi vähän. Järven vesialueet näkee lähes kokonaisuudessaan eteläpään uimarannalta (käännytään vt:ltä 5 Pöljän kyläkaupan kohdalla …
tammi 01 2000
Jännevirta – Kotkatvirta
Puoliksi Kuopion puolella sijaitseva Jännevirran-Kotkatvirran vesikapeikko on varsin hyvä paikka varhaiskeväisten vesiympäristön lajien havainnointiin huhtikuussa. Alue on Siilinjärven ainut laajempi aikaisin sulava ja myöhään jäätyvä virtavesialue. Huhtikuun lopulla ja toukokuun alussa laajalla sula-alueella voi tavata runsaasti puoli- ja kokosukeltajasorsia, koskeloita, uikkuja, kuikkia ja lokkilintuja. Myöhemmin keväällä ja alkukesästä alueella voi nähdä ja kuulla myös ympäröivien …
tammi 01 2000
Suuri-Kortteinen
Suuri-Kortteinen on Niemikylässä sijaitseva keskikokoinen läpivirtausjärvi, joten se sulaa melko aikaisin keväällä ja sulille kerääntyy runsaasti vesilintuja. Parhaat paikat lintujen tarkkailuun ovat Niemikylästä Sivakkavaaraan kulkevan tien 5731 varrella. Järven luoteiskulmasta näkee parhaiten ensimmäiset sulapaikat. Suuri-Kotteinen: Google Maps Toinen hyvä tarkkailupaikka on tästä noin kilometri kaakkoon oleva Sivinvirta. Vesilintujen lisäksi siellä voi katsella myös pellolla lepäileviä …