Author's posts
loka 12 2020
Lintukurssin 2020 jatkokurssin loppulitviikki
Suonenjoen keväisen lintukurssin innokkaat lintuharrastajat osallistuivat täysimääräisesti syksyiseen jatkokurssiin. Keväällä koronarajoitukset siirsivät osan opetuksesta verkkoon, mutta nyt syksyisen jatkokurssin teoriat saimme opiskeltua siisteissä sisätiloissa. Käsien pesut ja turvaetäisyydet tulivat opetustilanteissa tutuiksi rutiineiksi ja olivat mielessä myös retkipäivänä. Jatkokurssin ohjelmassa tutustuimme noin 50 uuteen lintulajiin ja niiden suosimiin elinympäristöihin. Kyseiset lajit ovat vähän harvinaisempia, eikä niitä …
loka 05 2020
Savolaista arktikaa ja euroviikonloppu
Jos vuoden 2019 syysmuutto jäi muistoihin lähinnä lässähtäneenä pannukakkuna, on kuluva syksy tarjonnut kiikaroitavaa siitäkin edestä. Sää on ollut suosiollinen, niinpä arktikan taivaltajat ovat kuluneella viikolla yltäneet meidänkin nurkillemme. Erityisesti valkoposkihanhia on ollut runsaasti liikkeellä. Sata- ja tuhatpäisiä muuttoparvia on voitu ihailla niskat kenossa pitkin Pohjois-Savoa. Suurin yksittäinen ilmoitettu parvi on ollut noin 6 000 …
syys 30 2020
EuroBirdwatch 3.-4.10.
Tulevana viikonloppuna on jälleen BirdLifen järjestämän EuroBirdwatch-tapahtuman aika. Kyseessä on Euroopan suurin lintuharrastustapahtuma, johon osallistuu vuosittain kymmeniä tuhansia ihmisiä. Ole sinäkin yksi heistä! Tavoitteena on herätellä kiinnostusta muuttolintuja ja niiden suojelua kohtaan. Lintuyhdistys Kuikka kannustaa jäseniään sekä kaikkia linnuista ja luonnosta kiinnostuneita retkeilemään tulevana viikonloppuna ja tallentamaan kaikki havainnot Tiira-lintutietopalveluun su 4.10. klo 16 mennessä. …
syys 28 2020
Hanhia hanhia
Aivan viime vuosina on susiviha saanut itselleen uuden kaverin, nimittäin hanhivihan. Tarkemmin ottaen valkoposkihanhivihan. On jälleen ajauduttu syksyn siihen vaiheeseen, kun nämä suuria tunteita puolesta ja median perusteella etenkin vastaan herättävät linnut ehättävät rajojemme sisäpuolelle. Mitäpä hanhet aiheuttamastaan älämölöstä tietävät (edes omastaan), eivät tuon taivaallista. Ihminen on vain siitä hassunkurinen laji, ettei sen varpaille astuta. …
syys 24 2020
Siivekäs-arkisto avattu
Pitkällisen odotuksen jälkeen historian kellastuneet lehdet on tuuletettu ja asetettu vain yhden klikkauksen päähän. Arkistostamme on nyt luettavissa kaikki 80-luvun Siivekkäät. Montako lapinpöllöreviiriä löytyi Kaavilta vuonna 1980? Milloin varmistui Kuopion ensimmäinen naakan pesintä? Kasari-Siivekkäät tarjoavat vastauksen kaikkeen! Ysäri ja uusi vuosituhat odottelevat myös vuoroaan, mutta ei makeaa mahan täydeltä… Julkaistut vanhemmat numerot löytyvät jatkossa artikkelien …