2.2.2022.
Hiljaista on lintumaailman suhteen kotipihassa johtuen varpushaukasta, joka vierailee päivittäin ruokintapaikoillamme. Pitäisiköhän laittaa opasviitta ja siihen koordinaatit, jonne tuo haukka/haukat voisivat välillä mennä ja antaa pihamaamme lintujen keskittyä rauhassa syömiseen.
No, leikki sikseen. Olettaisin, olisiko niitä haukkoja välillä kaksi, ei kai yksi koko päivää ole täällä kaartelemassa. Onhan haukankin elettävä ja jostain ruokansa saatava.
Nyt nuo närhin peijoonit ovat keksineet saman tavan, miten säikäyttää loputkin linnut tiehensä ja tehdä niistä niin valtavan säikkyjä.
Ne matkivat haukkaa, tullen kovalla vauhdilla liitäen matalla kohti jyviä syöviä keltasirkkuja, kuin syöksyen niiden kimppuun, jolloin kaikki muutkin linnut pakenevat saman tien, närhien jäädessä tyytyväisenä syömään jyviä, joten taidanpa lopetella tiirailemasta niitä ja ruveta muistelemaan viimevuotisia tapahtumia lintumaailmassa.
15. elokuuta.
Missäpä sitä muualla, kuin ulkona venyttelemässä kaulaa kohti korkeuksia tiiraillessa kuusenlatvoja, joissa näkyy hyppelevän lintuja. Väliin tirkistelen pensaiden juuriin ja mihin nyt sitten silmäni osuvatkaan, kun jokin jossain heilahtaa ja kuvittelen sen olevan linnun.
Ei ne kovinkaan arkoja olleet nämäkään linnut, kun vain ei tehnyt äkkiliikkeitä. Toivotaan, että oppivat välttämään etenkin isompaa siivekästä, etteivät jäisi sen ruokapalaksi. Tuskinpa haukka oravan kimppuun kävisi. Eiköhän sillä ole liian terävät hampaat ja ketterähän se on muutenkin. Siellähän se vilistelee lintujen seassa saaden ne lennähtämään puiden oksille. Aamupäivä menikin mukavasti kuvaillessa ja katsellessa lintujen touhuja. Ajattelin laittaa kuvaan pikkukokoelman osasta aamupäivällä nähdyistä linnuista ja oravasta.
Meinasimme lähteä vielä tänään iltapäivällä ajelemaan metsätielle Rautavaaran maisemiin.
Siinä lähtöaikeissa huomaan kotikuusenoksalla ”kultaisen linnun”. Saman linnun olen nähnyt aikaisemminkin heinäkuun lopulla. Erään kerran näin sen myöskin puun oksalla ja kun auringon säteet osuivat siihen, se näytti upean kultaiselta ja eihän silloin kamera ollut käden ulottuvilla. Arvaten harmitti.
Nyt tänään iltapäivällä se keikkuu taasen kuusen oksalla, eikä aurinkoa näy. Mitähän se oikein puuhaa. Näyttäisi jotain nyhtävän puusta. Arvoitus selvisi, kun katselin kuvia. Sen nokassa näkyy olevan naavaa, tai jotain mitä kuusessa kasvaa. Mitähän se sillä tehnee, syöneekö, vai vieneekö jonnekin, mutta erikoisen kaunis lintu se on.
Lopultakin pääsemme matkaan kohti Rautavaaran saloja. Tehdään vaihteeksi matka iltapäivästä ja katsotaan, näkyykö tähän aikaan millaista elämään luonnossa. Teemme poikkeuksen aiottuun matkasuunnitelmaan ja kurvaamme Jokivarren kautta kohti Karia. Jokivarren pelloilla nähdäänkin isompi parvi keltavästäräkkejä ja näkyyhän sillä kolme selkälokkiakin, muutama kuovi ja Jokihaaran tietämillä vartioi valppaana kanahaukka sähkölangalla. Mitenhän lienee, kun jo nyt alkuun nähtiin noinkin monta lintua, niin näkeeköhän saloseuduilla enää mitään.
Ajelemme kohti metsäkartanoa, mutta käännymme ennen kartanoa Keyrityntielle. Ohitamme Pumpulikirkontien ja jatketaan matkaa, kun Lehmimäellä näemme lentävän tilhiparven. Siinä parvessa oli ainakin kolmekymmentä lintua. Ne laskeutuivat ihan siihen auton viereen korkean kuusen latvukseen. Jopa tempun tekivät. Eihän noita voi auton sivuikkunasta kuvata, eikä uloskaan voi mennä. Niskaan sattuu, kun yritän kaikkeni kurkotella kameran kanssa vinottain ikkunasta, että edes jotain jäisi kuviin. Onpa myönnettävä, että yllätyin, kun katselen tarkemmin kuvattavia. Itse en ole koskaan aiemmin nähnyt nuoria tilhiä, lieneekö tämän kesän poikasia, mutta nytpä ne näin.
Matka jatkuu ja käännytään Särkimäentielle, kun yllättäen Penkkisuon kohdalla vilahtaa sinisuohaukkanaaras.
Eipä tuota osannut odottaa metsäisillä alueilla, mutta onhan siellä sentään nuorta kasvavaa puustoa ja heinikkoa, niin mikäpä siellä on lennellessä. Puissa hyppii jotain pikkulintuja, lienevät vihervarpusia, vaan kun niitä ei pystynyt lukemaan miten monta lienee, niin jäi ne ilmoittelematta, samoin kuin metsäkirvisetkin. Tiitilänmäellä istuu tuulihaukka kelon oksalla. Johan noita haukkoja nyt sattuukin näkyviin. Käännymme Valtimontielle ja jatkamme matkaa ”Tiilikan suolle”.
Pysähdytään suon kohdalla sillalle katselemaan näkyisikö liikettä suolla. Näkyyhän sitä, no ei liikettä vaan kohouma puussa. Arvelen tuulihaukan istuvan kelon oksalla, mutta se olikin ampuhaukka. Eipä tuota ole täällä ennen vastaan tullut. Nyt tuli. Olipa ihan onnistunut retki lintujen suhteen.
Laitanpa nähdyistä linnuista koosteen Rautavaaran saloilta ja Jokihaarasta kanahaukan.
26. Elokuuta
Tänään on lähdettävä asioille Kuopioon. Takaisin tullessa on tarkoitus tehdä lenkki Kinnulanlahden kautta. Olen tykästynyt siellä toimivavan leipomon tuotteisiin, joten ostetaan leipää ym. sen verran enemmän, että voin laittaa ne sitten pakkaseen. Niinhän siinä sitten kävi, että suunnitelma menee uusiksi Kinnulanlahdessa. Rupeaa kuulumaan, ettei tästä niin pitkä matka ole sinne Lapinlahdellekaan, joten etteiköhän vain ajeta sitä kautta, voisi nähdä siivekkäitä noilla syrjäteillä ja siellä sentään on paljon rauhallisempaa ajellakin.
Eipä se ollut hullumpi ajatus, koska lintuja nähtiin sillä reitillä paljon. Ei ole mukavaa jättää pois kertomuksesta nähtyjä lintuja, vaan sen joudun tekemään, muuten ei tämä tarina ihan heti päättyisi. Ajattelin kertoa vain niistä linnuista, joita itse olen harvemmin nähnyt.
Eipä ole ennen tullut tiellä vastaan tylli. Onneksi auton vauhti oli hiljainen, joten ei tyllille päässyt käymään huonosti. En kyllä ymmärrä, miksi sen piti tiellä seista. Olihan siinä vieressä ojakin ja pientareet, mutta siinäpä vain se tiellä tuijotteli. Mitä lienee ollut mielessä, kukapa sen muu tiennee, kuin tylli itse. Sentään osasi hypähtää lentoon auton edestä ja laskeutua sitten takaisin tielle auton taakse.
Siihen se jäi paikoilleen syrjäsilmin tuijottelemaan meidän jatkaessa matkaa.
On se vaan Lapinlahden lintuseutu upea, niin kuin myös Maaningan ympäristö. Kummastakin löytyy niin paljon nähtävää ja yllätyksiä. Eipä heidän todellakaan tarvitse noilta alueilta lähteä ns. merta edemmäs kalaan, jos ei sitten tee mieli nähdä jotain muuta sellaista, mitä noilta alueilta ei kenties löytyisi.
Ollaan Lapinlahdella ja jatketaan kohti Nerkoonniemeä. Koimme uuden yllätyksen Nerkoonniemellä, Sulkavan alueella, kun siellä lenteli kaikkiaan kahdeksan harmaahaikaraa. Että osaavat olla upeita lintuja. Seurailemme niiden touhuja. Eivät näyttäneet ottavan pahakseen meidän pysähtynyttä autoa, vaan tekevät omia touhujaan välittämättä meistä. Yksi kaartaa joen yli kääntyen takaisin ja lentää suoraan meitä kohti tarkoituksena laskeutua tukin päälle ja siihen se myös laskeutui. Kyllä se rupeaa kaivelemaan, kun kerrankin on mahdollisuus kuvata koko laskeutuminen ja sen myös tein, niin arvaten, siinä edessä, juuri sillä kohdalla on heinätupsut, jotka vievät terävyyden, mutta olen onnellinen, että sain tuon tapauksen niin läheltä nähdä.
Jatkamme matkaa kohti Varpaisjärveä ja kotiin, mutta päätämmekin vielä käydä samalla reissulla Korpijärvellä. Ei se enää niin isoa lenkkiä matkaamme tuo. Koska tuo päätös tuli niin myöhään, ohitettuamme jo Varpaisjärven, niin käännytään sitten Varpasentielle ja sitä kautta. Varpasentiellä ajaessamme huomaamme tuulihaukan lahokoivun latvassa. Kamera esiin ja kuva muistoksi. Eikä sekään lintu meistä välittänyt. Siihen se jäi istumaan, kun me jatkoimme matkaamme.
Korpijärvelle saavuttuamme huomaamme siinä Suuri-Jumisen järven kohdalla liitelevän kaksi sinisuohaukkanaarasta. Hienoa on niiden lintujen liitely. Väliin ne liitelevät veden rajamaastossa ja väliin rypsipellon päällä. Aikamme katselemme ja lähdemme sitten jatkamaan matkaa kohti kotia.
Siinä mennessä mietin noita retkiä, niin kyllä se vain on niin, että väliin on lähdettävä tien päälle, jos haluaa nähdä jotain muutakin, kuin metsäseuduilla viihtyviä lintuja ja vaikka tässä kotipihassakin lintusia löytyy, niin eipä vain ole pihaan kaartanut yhtäkään harmaahaikaraa, vesilinnuista puhumattakaan. No jos oikein muistan, niin muutama vuosi sitten taisi tulla keväällä lumien alkaessa sulaa ja muodostaessa alannekohdalle lätäkön pari metsävikloa, joten taitaisipa jäädä näkemättä vesilinnut ja vastaavat, jos ei niitä varta vasten lähde jostain päin katsomaan, niin miksipä tuota lintumaailman kauneutta ei kävisi muualla ihailemassa.
Leena Meuronen
