kesä 18 2020
Lintuharrastajan hektisin vuodenaika on takana ja on aika laskeutua kesän leppeään syliin…
Muistetaan antaa rauha niin ihmis- kuin varsinkin lintunaapureille. Me saatamme loikoilla ja levätä, mutta emolinnut paahtavat kellon ympäri jälkikasvunsa eteen.
Oikein iloista ja rauhallista juhannusta kaikille! Tänä vuonna ei väristä kylmässä eikä märässä.
kesä 09 2020
BirdLife Suomen järjestämään Pönttöbongaukseen osallistuttiin tänä vuonna yli 2 000 paikalta, pönttöjä oli yli 20 000 ja niistä yli 11 000 oli pesijät. Näin ollen hieman yli puolet pöntöistä oli asuttuja, ja tulos on hieman parempi kuin viime vuonna. Kirjosieppo oli pesijöistä yleisin, sinitiainen ja talitiainen tulevat perässä rintarinnan. Sinitiaisten määrä oli lisääntynyt, kuin myös neljänneksi tulleen pikkuvarpusen, joiden pesiä todettiin yli 20% enemmän kuin viime vuonna. Määrä on kaksi kertaa enemmän kuin vuonna 2013.
Havaintoja voi ilmoittaa su 14.6. asti. Klikkaa päivittyvälle tulossivulle tästä. Tulossivulta löytyvät myös lajikohtaiset kartat pesinnöistä sekä niiden vaiheista.
kesä 05 2020
Perjantai 5.6. valkeni sateisen yön jälkeen. Ilmassa tuoksui kostea vehreys, raskaat pilvet lipuivat taivaalla. Kuopiolainen lintukuvausta harrastava Kari Hänninen oli ajellut Siilinjärven Raasiolle lampiviklo ja luhtakana mielessään. Seitsemältä hän kapusi lintutornille. Puolistuntinen ehti vierähtää, kun tornin editse vikelsi pieni kahlaaja. Kamera raksutti muutaman kuvan. Sitten huomio kiinnittyikin jo näkyviin tulleeseen lampivikloon ja toinen lintu unohtui. Yhdeksän jälkeen mies poistui tornista ja matkalla autolle törmäsi hän toiseen harrastajaan, jolle näytti ottamiaan kuvia lampiviklosta. Siinä sivussa näkyivät myös pikkukahlajaan kuvat. Myös vastaantulija risti linnun jänkäsirriäiseksi.
Puoli kymmenen maita Raasio jäi taakse ja kuvaaja suuntasi kohti seuraavaa kuvauspaikkaa tietämättään, mitä kameran muistikortilla lepäsi. Kotona kuvat siirtyivät tottuneesti koneelle ja Tiiraan. Yhtäkkiä alkoi puhelin käydä kuumana ja sähköpostiin tulvia viestejä. Nettiajalle kiitos, vain hetken henkäyksessä oli jänkäsirriäinen paljastunut vasta Suomen toiseksi siperiansirriksi (Calidris subminuta). Nimensä mukaisesti laji pesii Siperiassa ja sen silmiinpistävin tuntomerkki ovat sen todella pitkät varpaat. Kyseessä on vasta 12. havainto läntisellä palearktisella alueella.
Jos osui viime syksynä Siilinjärvelle hillitön 92 miljoonan Eurojackpot-voitto, osui nyt samaan pitäjään vastaava lintuvoitto. Illalla Kari Hännistä haastateltaessa kuulosti mies jokseenkin lottovoittajalta. Talteen jäivät kuvat, joiden merkitystä ei aivan heti rahassa mitata.
kesä 04 2020
Tätä kirjoitettaessa 4.6.2020 odotellaan esimmäisten poikasten kuoriutumista. Munia on pesässä kolme.
Heti alkaa poikasten ruokkiminen ja siinä yhteydessä voit seurata koiraan ja naaraan työnjakoa sekä emon tekniikkaa, kun se repii kalaa poikasille suupaloiksi.
Voit tutkailla pesään tuotujen kalojen lajia ja arvioida niiden kokoa.
Heti pienestä pitäen poikasten keskinäisissä suhteissa on huomioitavaa ja niiden varttuessa ruokailutilanteissa tapahtuu mielenkiintoisia muutoksia.
Ensimmäiset kävely-yritykset ja siipien kokeilut ovat osin ihan hupaisaakin seurattavaa.
Näet myös, miten pesän kunnosta ja hygieniasta pidetään huolta.
Heinäkuun puolella poikaset alkavat syödä jo itse ja silloin käydään kovaa kisaa siitä, mikä poikanen emon tuoman kalan saa.
Sitten joskus heinäkuun loppupuolella tai elokuun alussa poikaset tekevät ensimmäiset lentoyritykset ja lentävät jo pesästä ajoittain pois.
Lopulta koittaa hetki, kun pesä tyhjenee ja sen asukkaat häipyvät muuttomatkalle.
Kameraa voit seurata tällä sivulla, jossa on myös lisätietoa asiasta:
Aarne Hagman
kesä 03 2020
Sieltä se jälleen tuli. Kesä. Vähälumisen ja niin hirvittävän pitkäpiimäisen talven jälkeen. Kevätmuuttokin tuli ja meni, mitä jäi muistoihin? Merikotkia ainakin, Mustavirran valtiaiden kevätkokoontuminen. Kuningaskalastaja jäi näkemättä. Ja arosuohaukat. Miksi mieleen pulpahtavat juuri ne, jotka jäivät näkemättä? Pessimisti ei pety… Vaan pettyypä kuitenkin. Mutta ei huolta, sillä kyseiset havainnot vain siirtyvät tulevaisuuteen, ilahduttamaan meitä sitten jonain toisena päivänä. Ehkä ilo on silloin kaksinkertainen!
Nyt on kuitenkin Suomen luonto jälleen parhaimmillaan. Jopa hohtavien hankien veroista kauneutta on se tuoksuva elämänvihreä, joka puhkeaa kaikkialle kuin yhdessä yössä. Pihamaa, koivut… Tuomet, joiden kukkien tuoksu huumaa ja humalluttaa. Mikä parasta, myös luonto riemuitsee. Kaikkialta soi aamuin illoin, päivin ja öin lintumaailman iloinen suvivirsi täynnä toinen toistaan taidokkaampia laulumestareita. Iloa tuovat myös ne vähemmän taidokkaat, mutta aivan yhtä olennaiset kesäntuojat.
Monet aamupäivän vaunulenkit suuntautuvat läheiselle ”autiotalolle”, jonka pihapiirin ikivanhat, harmaantuneet hirsirakennukset tuovat esteettisen kokemuksen jo itsessään (videon rakennus ei paras esimerkki). Myös vanhoiksi ehättäneet koivut ja lehtikuusi nousevat hallitsemaan ympäristöään luoden paikalle hiljaista, jylhää arvokkuutta. Siellä säveliään pudottelee tiltaltti, suruhuilullaan viheltelee pajulintu ja hyväntuulisena rallattelee lehtokerttu. Luonnossa mollit ja duurit ovat yhtä suloisesti sekaisin kuin ihmiselämässäkin. Oopperassa lisänä ovat peippo, kevään toista kierrosta kiskova mustarastas sekä Valkeisella puhalteleva kaulushaikara.
Tiira paljasti, että Kuopiossa Savisaaressa puuhastelee jälleen satakieli. Yöretkille ei tämä kokoonpano vielä taivu, mutta aamulla startattiin kuitenkin nuorimmaista myöten ja ehätettiin Savisaareen peräti ennen aamukahdeksaa. Tuomet nuokkuivat valkoisten kukkahuntujensa alla ja tuoksu oli pökerryttävän upea. Lehtokerttuja tuntui riittävän vähintäänkin joka toiseen tuomeen laulamaan, puut suorastaan soivat. Sitten aivan yllättäen tupsahti sarja, jonka esittäjästä ei ollut epäilystäkään. Suuntasimme likemmäs ja kuulostelimme satakielen alkulämmittelyä. Paikallinen puhelias palstaviljelijä lyöttäytyi seuraamme, ja jo valmiiksi möhlitty äänitys sekä orastava lintuelämys päättyivät siihen, mutta siellä missä on ihmisiä – noh, on ihmisiä. On täysi oikeus ollakin. Aina voi yrittää uudestaan, viimeistään ensi vuonna. Aivan yhtä tärkeää on päästä vaihtamaan kokemuksia toisen luonnosta iloa ammentavan kanssa. Sitä paitsi pääsimme kuulemaan satakielen, se oli tärkeintä! Poistuessamme mieleen nousi surullinen uhkakuva tulevaisuudesta, sillä muun Savilahden alueen lisäksi myös Savisaari on kaavoitettu, paikalle on nousemassa mm. kerrostaloja. Kun olin juuri saanut ihastella noita laulavia tuomia ja niiden kätkemiä salaisuuksia, muuttui iloni ahdistukseksi. Näinkö väistää betonia ja asfalttia jälleen tämäkin elämänkeidas?
Palattiin arkeen ja rattaat suuntautuivat kohti Käärmelahden koulua. Viime vuonna pusikoissa lauloi viitakerttunen vielä aamupäivästäkin, olisiko sama mattimyöhänen jälleen palannut? Kun saavuimme koulun kohdalle, kajahti tien toiselta puolelta matalasta vesakosta mitä mielikuvituksellisinta sekasotkua, seassa kiikkujen kitinää, pääskyjen kirkunoita, rastaiden rätinää ja sitten tuo tuttu putoava ”hi-de-li-lyy”, joka paljasti tykittäjän viitakerttuseksi. Kiitos perheystävällisestä ajankohdasta, lintunen! Aluksi en muistanut edes äänittää, nautiskelin vain. Sitten yritin metsästää lintua kameralla, vaan turkasen vaikeaa se oli. Ehdin kuunnella sitä parisenkymmentä minuuttia ennen kuin sain linnun etsimeeni. Lopulta jatkoimme matkaa eteenpäin, kun yhtäkkiä läheisen ojanvarren tuomesta pulpahti lehtokertun sävelmä. Äänitys jäi sikseen, kun lintu olikin yllättäen näkyvillä ja käsi hakeutui kameralle. Upeasti se esiintyi, kuin tarkoituksella. Lopulta ohiajava rekka pöläytti musisoijan tiehensä. Paluumatkalla pysähdyimme jälleen kuuntelemaan viitakerttusen ihmeitä. Loputon oli sen tarmo ja sävelten virta, loppua ei kuulunut. Oli aika lähteä ja hyräillä: Jo joutui armas aika ja suvi suloinen — Taas linnut laulujansa visertää kauniisti…
Sanna Hakkarainen
