Retkiblogi: Tikkoja etsimässä

Sanna Hakkarainen, Puijo, 7.3.2019

Parturoitujen talousmänniköiden luona asuva kaipaa vähän väliä pääsyä kunnon metsään. Sellaiseen, jossa puut pääsevät vapaasti vanhenemaan; sellaiseen, jossa kuoleman annetaan synnyttää uutta elämää omalla ikiaikaisella syklillään. Lapsuuden ja nuoruuden Kuopiossa asuneena, tunnen aika ajoin kaipuuta Puijon ja Neulaniemen tuttuakin tutumpiin, jo elämää nähneisiin metsiin. Maaliskuun alussa lähdimmekin äitini kanssa jälleen yhdelle aamulenkille Puijon etelärinteen jykeviin kuusikoihin.

Puijon selännettä on kaskettu viimeisen kerran 1900-luvun alussa, ja ensimmäinen luonnonsuojelualue sinne perustettiin vuonna 1928. Vanhimmat kuuset ovat noin 200-vuotiaita. Tunnelma on aivan toinen kuin yhdellä silmäyksellä nähdyissä setelimetsissä.

Talvella latuverkko tuo omat haasteensa jalan retkeilevälle, mutta hankien hohtaessakin polkuja löytyy yllin kyllin. Lähdimme nousemaan heti hiihtostadionin nurkilta hieman piilosta lähtevää polkua, joka johdattaa nopeasti valtavien kuusten luo. Ympärysmitta on kevyesti kaksi syltä, ja moista puuta vasten voisi poskeaan leputtaa pidempäänkin. Lintukuvaamiseen tarkoitettu objektiivi kamerassa tekee puiden taltioinnin mahdottomaksi, mutta sen ei saa antaa häiritä. Tärkeintä on pysähtyä ihmettelemään sinitaivaan syvää äärettömyyttä kaukana korkeiden latvojen ulottumattomissa, sekä antaa katseensa tuikkia kilpaa yhdessä ilmassa kimaltavien lumikiteiden kanssa. Kevätaurinko saa hämyisenkin kuusimetsän hohtamaan kultaa.

Sanna Hakkarainen, Puijo, 7.3.2019

Matkalla tornille yhtään lintua ei tule vastaan, mutta odotukset nousevat, kun tornilta lähtee laskeutumaan samaa rinnettä, mutta uutta maastopyöräuraa pitkin (sallittu myös kävelijöille, eikä yhtään pyörää osunut kohdalle). Pian alkavatkin jo kuorettomaksi kairatut kuuset, yksi toisensa jälkeen. Täällä on miltei joka kerta saanut katsella palokärjen touhuiluja. Liekö kameran kirous, nyt metsä on kuitenkin äänetön. Pyöräura kulkee pitkin palokärjen buffetpöytiä, mutta tänään ei ollut meidän vuoromme nähdä noitalintua, kuulla sen erämaista huutoa. Metsästä poistuu silti iloinen ja rauhan täyttämä ihminen, vain jälleen korviin kantautuva liikenteen melu rikkoo metsän taian.

Puijolla on vaikea päästä eroon autojen alituisesta taustapauhusta, mutta Neulaniemessä se onnistuu. Seuraavana päivänä jälleen upeassa auringonpaisteessa lähdimme Kolmisopen lammen päästä kapuamaan polkua pitkin kohti huippua. Pari korppia kaartelee yli, mutta muutoin metsässä ryskyvät vain tuulessa jäisinä huojuvat puut. Verrattuna Puijoon Neulaniemi tarjoaa monipuolisempaa maastoa. Jyrkät pystysuorat kallioseinät ovat kuin jättiläisen portaita, ja tarjolla on niin rotkomaista saniaislehtoa, hämyisää kuusimetsää, korkeudessa kimaltelevia käkkyrämäntykallioita kuin suojaisaa lampea ja itsensä Kallaveden pyyhkimiä rantakallioita. Tänne liittyvät monet parhaista lintumuistoistani. Mitä kohtaammekaan tänään?

Sanna Hakkarainen, Neulamäki, 7.3.2019

Neulamäen vuorelta avautuvat näkymät palkitsevat hikoilleen kiipeilijän. Täällä kannattaa käydä. Palaamme samaa polkua jonkin matkaa alaspäin, sitten otamme epävirallisen reitin vuorenseinämän juurelta. Tässä pienessä notkelmassa on kulkija suojassa kaikelta. Polkua reunustavat kallioiden jääpuikkorintamat, paksun sammaltäkin peittämät kivipaadet, värikkäiden kääpien koristelemat kannot. Polku laskee kulkijansa Vuorilammen rantaan, jossa talitiaiskoiras tarkastaa vieraat äänekkäästi. Lammen tulipaikan jälkeen ylitetään latu ja kiivetään lumisia portaita seuraavalle polulle. Ei kuulu palokärkeä, ei pohjantikkaa. Ei pyrähdä pyy piilostaan. Vain puut ruskavat.

Sanna Hakkarainen, Neulamäki, 7.3.2019

Sitten lukemattomat lehtokuusamat paljastavat meidän tulleen lehtoon. Vaaleat käkkyrät ympäröivät kuivaneita kuorettomia kuusia, joko nyt ollaan saavuttu pohjantikan kotiovelle? Neulaniemen luonnonsuojelualueen vanhimmat kuuset ovat noin 130-vuotiaita, täällä niitä voi hyvinkin kuvitella olevan. Yhtäkkiä silmäkulmassa vilahtaa ylhäältä alas, loivassa kaaressa, kauimpana näkyvien kuusten taakse pieni vaalea hahmo. Varmuus jää saamatta, mutta retkeilijä voi antaa itselleen luvan uskoa, että siinä vilahti pohjantikka, työmaansa ääreltä. Kamera saa edelleen levätä lonkalla, mutta vilpitön hymy leviää huulille.

Järkälemäiset kuuset lepäävät rauhassa aivan suojelualueen reunalla. Paksujen hankien peittäessä metsää, naavat ja käävät kertovat metsän rauhallisesta, vapaasta hengityksestä, omaehtoisesta kierrosta, verkkaisesta kulusta. Se kaikki tarttuu kulkijaan, rauhoittaa, rentouttaa, vapauttaa mielen kahleistaan. Luontoon ei saa lähteä vaatimaan. Sinne voi mennä toiveikkain odotuksin, mutta jos ne eivät täytykään, voi huomata saaneensa tilalle jotain aivan muuta, ehkä jotain vieläkin parempaa. Kuljetaan luonnossa, kuljetaan sydän ja mieli avoinna. Hengitetään yhdessä puiden kanssa. Kuulostellaan lintujen ensimmäisiä kevätsäveliä, tuulta ja hiljaisuutta.

Sanna Hakkarainen

Välisalmi, Savikoski, Kuttakoski

Savikoski 23.12.2012, Kuva: Petteri Ovaskainen

Välisalmi, Savikoski ja Kuttakoski ovat talvellakin sulia vesiä Karttulan taajamasta itään muutaman kilometrin päässä. Välisalmen ylittää myös Kuopiosta Tervoon menevä päätie 551. Välisalmi saattaa jäätyä kovimmilla pakkasilla.
Savikoski, joka sijaitsee Välisalmen alapuolella on aina sula. Savikoskelle menee oma tie (sinne on viittakin tieltä 551). Tie loppuu kosken yläpuolella olevalle vanhalle myllylle ja padolle.

Myös Välisalmelta koilliseen oleva Hirvikoski on talvisin sula ja sieltä voi löytyä ainakin koskikaroja.

Kuikan lintupaikat; Karttula Savikoski 29.1.2012; Kuva: Tero Pelkonen
Karttula; Savikoski 4.5.2020; Kuva: Aarne Hagman
Karttula; Savikoski 4.5.2020; Kuva: Aarne Hagman

Kuttajärven kierros

Kuttajärven yölaulajakierroksen (reitti soveltuu myös pöllöretkelle) voi aloittaa Syvänniemen kylän ja navetan kulttuurimaisemasta lähtemällä Koskenkylän suuntaan tielle 5492.

Koskenkylä on ensimmäinen hyvä kuuntelupaikka, mm. pensassirkkalintu on havaittu tien varren pensaikossa.
Koskenkylästä käännytään Punnonmäkeen tielle 16161. Punnonmäen avarilla pelloilla on useana kesänä kuultu ruisrääkkä tai jopa useampikin.

Soinlahden vanhojen talojen tuntumassa voi kuulla viitakerttusen ja satakielen. Siellä käännytään pohjoiseen tielle 548.
Myös Kuttakosken peltojen liepeillä kannattaa pysähtyä kuuntelemaan. Reitti päättyy Kuopio-Karttula –tielle Kuttajärven luoteispuolelle.

Kuhanen

Kuhasen umpeenkasvanut lahti sijaitsee Vehmersalmelle Puutossalmen kautta menevän tien (5370) varrella. Kuhasen linnustoa voi havainnoida lahden ylittävältä pikkutieltä tai Roinilaan lahden pohjoispuolitse kulkevalta tieltä.
Kuhasella on kuultu mm. luhtahuitti, luhtakana, viitasirkkalintu ja rytikerttunen. Kuhanen kuten muutkin lintuvedet ovat edustavimmillaan huhti-kesäkuussa

Silmäsuo – käytöstä poistunut täyttömaa-alue

Näkymä Silmäsuon lavalta 15.9.2013; Kuva: Ilkka Markkanen

Silmäsuolle, joka nimestään huolimatta on nykyisin mäki, pääsee kääntymällä Kuopion eteläpuolelta Pitkälahdesta (ABC-aseman kohdalta) Karttulan tielle. Noin 2 km:n jälkeen käännytään vasemmalle Heinälamminrinteen jäteaseman suuntaan. 1,5 km:n jälkeen kääntyy oikealle pieni sivutie, joka vie Silmäsuon kaasunkeräysasemalle. Sieltä lähtee talvisinkin kuljettavissa oleva polku mäen pohjoisreunaa myötäillen.

Silmäsuon ruokintapaikka 15.2.2012; Kuva: Tero Pelkonen

Kohdassa, josta polku kääntyy ylös täyttömaa-alueelle, on ruokintapaikka, jossa käy monen sortin tiaisia, puukiipijöitä, punatulkkuja, viherpeippoja ja käpytikkoja. Harmaapäätikka on talvehtinut useana vuonna ruokinnan lähistöllä ja lähistön kuusikossa on tavattu usein myös pohjantikka tai kuultu pyy vislaamassa.

Varsinaisella täyttömaa-alueella, missä on runsas ruderaattialue (joutomaakasvillisuutta) ja pensaikkoja, on talviaikaan nähty mm. isolepinkäinen, tikli ja vuorihemppo. Lämpöä keräävänä mäkenä ja toisaalta osin edelleen palavana ”jättikompostina” Silmäsuolle tulee varhain keväällä pälvilaikkuja. Niinpä kevään ensimmäiset pulmuset ja kiurut nähdään usein Silmäsuon pälvissä.

Mäen laella on muutaman metrin korkuinen tarkkailulava, mistä on varsin mukava näkyvyys staijaamiseen. Lavalta käsin on hyvät mahdollisuudet nähdä maaliskuinen merikotka tai hiirihaukka. Läheinen jäteasema houkuttelee suuren määrän varislintuja ja tietenkin varhaiset lokit ruokailemaan, mikä tuo vilskettä Silmäsuonkin ilmatilaan. Sulan maan aikaan vilskettä ilmatilaan tuovat myös lennokit, sillä mäen päällä on lennokkikerholla kaksi nurmikenttää. Ne pitävät maisemaa avoimena ja rikastuttavat lintuvalikoimaa.

Näkymä Silmäsuolta 22.12.2013; Kuva: Tero Pelkonen