Kuopion Luonnon Ystäväin Yhdistyksen ja museon suojissa, innostavien esikuvien ja opettajien kannustamana, on Kuopiossa varttunut suuri määrä nuoria lintuharrastajia. Jo E. W. Suomalainen mainitsi innoittajakseen lintujen havainnointiin luonnonhistorian opettajansa Aulis Westerlundin, ja opastusta lintujen täyttämiseen hän sai lehtori Benjamin Ståhlbergilta – molemmat miehet KLYY:n perustajajäseniä ja puheenjohtajia.
Kuopion Nuorten Luonnonystäväin Yhdistys aloitti toimintansa 1905, mikä oli tärkeä askel nuorten lintuharrastajien yhteiselle taipaleelle. Koulussa ja kerhossa lintumiehet löysivät toisensa. On erikseen mainittava 1920-luvun lopun lyseolaiset Onni Lumiala ja Antti Reinikainen, jotka retkeilivät yhdessä ja kuuluivat opettajansa Kurt H. Enwaldin ohjaamaan nuorten luonnonystävien toveripiiriin. Ylioppilaaksi päästyään Lumiala ja Reinikainen jatkoivat lintututkimuksiaan ja julkaisivat niitä 1930-luvun lopulla ja 1940-luvun alussa. KLYY rahoitti heidän työtään pienin stipendein. Lintujen lisäksi nämä nuoret luonnontieteilijät olivat kiinnostuneita mm. perhosista ja kasveista, ja tie vei heidät 1930-luvun alussa Helsingin yliopistoon, eläin-, kasvi- ja maantieteen opintoihin.
O. V. Lumiala (1910-1944) harrasti mm. lintuja, perhosia ja luonnon valokuvausta. Hän suuntautui opinnoissaan kasvi- ja maantieteellisesti suo- ja järvitutkimuksiin – niistä hänellä on lukuisia artikkeleita. Hän tutustui laajasti maamme luontoon aina Ahvenanmaalta Petsamoon asti. Lintuhavaintoja hän julkaisi mm. Pielisjärven vedenjakajaseudulta (1939, P. Lehmuluodon kanssa), Oulujärven pohjoispuolelta (1938), Pohjois-Sallasta (1941, H. Suomalaisen kanssa), Kuusamosta (1943) sekä Kuopion Sotkanselän alueelta (1943). Hän teki erillisen artikkelin selkälokin pesimisestä Sotkanselällä (1937). Näissä tutkielmissa on nähtävissä maakuntamme kvantitatiivisen linnustotutkimuksen ja yhteistyön ensi hedelmiä. Selkälokkijulkaisussaan Lumiala toteaa: Fil. Maisteri A. Vaaraman anettua hyväntahtoisesti tietoja selkälokkien pesimisestä vesistöalueella N-Kallavesi-Koirusvesi, on, yhdistämällä niihin allekirjoittaneen tiedot koetettu kartalla s. 50 antaa mahdollisimman täydellinen kuva selkälokin pesimisestä koko tällä alueella (arvion mukaan n . 25-30 paria). Nuoret luonnonystävät olivat kiinnostuneita samoista asioista. Retkitoverit, linnut ja tutkimukset jäivät kuitenkin pian – maisteri O. V. Lumiala kuoli jatkosodassa.
Antti Reinikainen (1910-1998) kokosi opiskeluaikanaan omia ja retkeilytoveriensa – mm. silloisten filosofian maisterien H. Kuhmosen ja A. Vaaraman sekä yo. O. Lumialan – lintuhavaintoja Pohjois-Savosta ja lähetti ne Ornis Fennicaan (1935). Katsauksessa saatiin uutta tietoa runsaan 20 lajin esiintymisestä Kuopion seudulla, mukana monia etelästä ja kaakosta levittäytyviä tulokkaita. Elettiin 1930-luvun lämpökautta! Erillisessä saksankielisessä artikkelissa Reinikainen käsitteli pikkulokin esiintymistä Pohjois-Savossa (1935). Samana vuonna hän julkaisi Ornis Fennicassa vielä pieniä tiedonantoja, mm. kaitanokka-vesipääskystä, sininärhestä ja kaulushaikarasta Pohjois-Savossa sekä räkättirastaan erämaaesiintymisestä Keski-Suomessa.
Antti Reinikainen oli Lumialan tapaan sekä eläin- että kasvitieteilijä. Hän teki tutkimuksen Kuopionniemen pikkujärvien ja lampien vesikasvistosta ja kasvillisuudesta, joka ilmestyi KLYY:n julkaisusarjassa 1935. Vuosi vuodelta Reinikaisen retket suuntautuivat yhä enemmän vesille, ja linnut veivät voiton – alkoi pitkäaikainen järvilinnustotutkimus Pohjois-Savossa (Kauppinen 1998). Reinikainen tutki ennen muuta rehevien lintuvesien pesimälinnustoa. Suunnitelmallinen työ alkoi keväällä 1934, jolloin Reinikainen sai myös ensi kertaa stipendin tähän tarkoitukseen. Tällöin hän tutustui 26 järven pesimälinnustoon, mm. Jäppilän Tuomiojärvellä, Maaningan Lapinjärvillä ja Patalahdella sekä Siilinjärven Kevättömällä. Maakunnan ornitologinen valloitus oli alkanut – Reinikainen retkeili Kuopiosta käsin ensimmäisenä lintututkijana eri puolilla maakuntaa, ei pelkästään Kuopion, Siilinjärven ja Maaningan tutuiksi käyneillä viljavilla järvillä, vaan usein myös Vesannolla, Keiteleellä, Pielavedellä ja Kiuruvedellä. KLYY ja Vanamo-seura rahoittivat järvien lintututkimusta 1934-41 usean vuoden aikana. Reinikainen raportoi tutkimustensa tuloksia stipendikertomuksissa ja piti esitelmiä KLYY:n kokouksissa, milloin Jäppilän ja Maaningan järviltä, milloin Riistaveden Keskimmäiseltä, milloin Kiuruveden järviltä. Lopullisia tuloksia jäätiin odottamaan. Vain muutamat yksittäiset havainnot tutkimuksensa alkuvuosilta 1934 ja 1935 hän julkaisi edellä mainituissa Ornis Fennican tiedonannoissa ja pikkulokkitutkimuksessaan. Lisäksi hän kirjoitti tiedonannon Härkälintujen pesistä (1937). Suomen Luonnossa (1942) hän kuvasi omiin tekoihin ja kokemuksiin perustuen lintujärvien elämää.
Reinikaisen löytöretkeilijän intohimo ja tutkijan innostus ei jäänyt järville. Talvisin hän hiihteli Kuopion lähimetsissä – Puijolla ja Neulamäessä, Laivonsaaressa, Salonsaaressa Säyneensalossa. Jo lyseovuosistaan alkaen, talvina 1927-37, hän keräsi aineistoa pikkukäpylintujen runsaudesta linjalaskennoin. Tutkimuksen kauniit tulokset (1937) ovat herättäneet kansainvälistä huomiota vuosikymmenien ajan.
Kesäisiltä järviretkiltään Antti Reinikainen ehti myös punavarpustutkimukseen, johon hän keräsi aineistoa toistakymmentä vuotta, laajalti myös muilta lintututkijoilta ja -harrastajilta, ja julkaisi laajan artikkelin lajin pesimisekologiasta Ornic Fennicassa 1939. Valmistuttuaan filosofian kandidaatiksi Henlisngin yliopistosta Reinikainen oli muutaman vuoden eläintieteen laitoksen assistenttina – lintutieteelle olisi nyt aikaa… Mutta toisin kävi. ”Kehrääjän laulua taistelun melskeessä”, otsikoi Antti Reinikainen tiedonantonsa Luonnon Ystävässä 1934. Sotavuosilta hän julkaisi muutamia muita havaintoja, kuten ”Sirkkakerttu Kuopiossa” (1940) ja rastaskerttu Pohjois-Savossa (1943). Hän kirjoitti myös ”Lintutietoja Hyrynsalmelta” (1940) ja ”Lapin linnuston muutoksista” (1947). Sodan jälkeen perhe ja biologian lehtoraatti – sittemmin pitkäaikainen rehtorin työ – Helsingissä veivät aikaa kirjallisilta töiltä, mutta lintuja Antti Reinikainen ei unohtanut. Jokakesäisiltä Savon järvireissuiltaan hän julkaisi yhden harvinaisuushavainnon – ”Rantakurvi Kiuruvedellä” (1958).
Eläkevuosinaan Antti Reinikainen havainnoi lintuja kotikaupungissaan Helsingissä ja kesälaitumillaan Korpilahdella, sekä aivan viimeisiä vuosia lukuun ottamatta myös Pohjois-Savossa (Kauppinen 1998).
Ruokolainen, K. & Kauppinen, J. (toim.). (1999). Kuopion ja Pohjois-Savon linnusto. Kuopion luonnontieteellisen museon julkaisuja 5.
