Lintujen havainnointi tuottaa iloa elämään, elämyksiä, jotka itse kukin kokee omalla tavallaan, niin kuin taide-elämyksen – kokemuksen kauneudesta, liikkeestä, alkuperäisyydestä… Mutta lintuharrastukseen liittyy tavalla tai toisella myös järjestelmällisyys: havaintoja kirjataan ja kootaan sovitun käytännön mukaisesti, ja näin faunistinen perinne jatkuu.
Linnuston ”topografinen tutkimus”, jonka puolesta professori J. A. Palmén puhui jo runsaat sata vuotta sitten, on aina ajankohtaista – ympäristö ja linnusto muuttuvat kaiken aikaa, huomaammeko mitä luonnnossa todella tapahtuu? Luonnontarkkailija esittää jatkuvasti kysymyksiä ja hakee vastauksia. Kuten edesmennyt tiennäyttäjä, professori Pontus Palmgren esitti vuoden 1932 Ornis Fennican kirjoituksessaan ”Lintutieteellisistä tutkimustehtävistä”, lintujen biotooppikohtaiset lukumäärätiedot ovat esityötä ”elävän luonnon syvempään ymmärtämiseen”. Hän vetosi kvantitatiivisten laskentojen ja eri lajien biologiaa koskevien autekologisen tutkimuksen puolesta tarkoittaen sillä mm. ravinto- ja pesimisekologiaa. Miten hyvin nämä työt ovat toteutuneet; miten hankittuja aineistoja on hyödynnetty; ymmärrämmekö luontoa entistä syvemmin?
Pohjois-Savon linnustolaskentojen tuottamia lukumääräaineistoja on käytetty hyväksi paitsi luonnonsuojelun ja maankäytön suunnittelussa myös monissa yhteisöekologisissa tutkimuksissa, usein yliopistollisina opinnäytetöinä. Pohjois-Savosta – ainakin osittain täältä kootusta lintuaineistosta – on tehty toistakymmentä yliopistollista pro gradu -työtä. E. W. Suomalainen oli tienavaaja, sitten kului neljännesvuosisata Reinikaiseen ja hänestä kolme vuosikymmentä Antikaiseen. Nämä työt perustuivat faunistiseen havaintoaineistoon. Martti Lehtovuori tutki lintulaskennoin metsien rakenteen vaikutusta linnustoon.
Sittemmin, 1960-luvulta alkaen on ilmestynyt muutama gradu vuosikymmenessä. Niistä useimmissa on käsitelty kvantitatiivisia laskenta-aineistoja. Esa Hohtola tutki urbanisaatiota eli kaupungistumista Kuopion lintuyhteisöissä. Mikko Mönkkönen kokosi metsälintuyhteisöjä käsittävään tutkimukseensa aineistoa myös Kuopiosta. Jukka Kauppinen tutki vesilintujen pesivän kannan laskentamenetelmiä. Veli-Matti Väänänen selvitti metsästyksen vaikutusta vesilintukantoihin.
Autekologistakin tutkimusta on tehty: Markku Ukkonen tutki gradu-työssään pohjansirkun pesimisbiologiaa ja Pertti Hartikainen räkättirastaan pesimäalueen valintaa. Raimo Pakarinen on syventynyt opinnäytetyössään kuikan pesimistulokseen ja Kalle Ruokolainen vesilintujen lyijymyrkytyksiin.
Vaikka pohjoissavolaisen lintututkimuksen historia on perinteikäs, vasta Eero Antikaisen naakkatutkimus oli täältä ensimmäinen lintuväitöskirja (1978) ja samalla myös Kuopion yliopiston ensimmäinen eläintieteen väitös. Sitä seurasi Heimo Mikkolan väitöskirja pöllöjen ekologisista suhteista (1982) ja Jukka Kauppisen väitöskirja vesilintuyhteisöjen rakenteesta (1997). Kuopiosta lähteneet lintumiehet Esa Hohtola ja Mikko Mönkkönen ovat tehneet väitöskirjansa Oulun yliopiston tutkijoina, edellinen lintujen lämpöfysiologiasta (1982) ja ja jälkimmäinen metsälintuyhteisöjen rakenteesta (1991).
Viime aikojen lintutieteelliset tutkimukset ovat syventyneet nimenomaan ekologisiin ongelmiin; niissä on selvitetty linnustoon vaikuttavia ympäristötekijöitä. Nämä työt ovat luoneet perustaa lintujen sekä niiden elinympäristöjen seurantaan ja suojeluun. Ne ovat olleet esityötä luonnon tapahtumien ymmärtämiseen ja ne lienevät ruokkineet uutta inhimillistä uteliaisuutta, uusia kysymyksiä luonnon syvempään ymmärtämiseen. Ketju E. W. Suomalaisesta ja Antti Reinikaisesta tämän päivän ja tulevaisuuden ekologisiin kysymyksiin on katkeamaton.
Ruokolainen, K. & Kauppinen, J. (toim.). (1999). Kuopion ja Pohjois-Savon linnusto. Kuopion luonnontieteellisen museon julkaisuja 5.
