1930-luku oli Pohjois-Savon ornitologian kukoistuskautta, kun taas 1940-50-luvut olivat hiljaiselon aikaa. 1960-luvulla alkoi näkyä merkkejä uudesta aikakaudesta, ja 1970-luku oli lintuharrastuksen voimakkaan nousun aikaa.
1960-luvulla lintuharrastajille avautui uusia mahdollisuuksia ja innoittajia. Varsin lyhyenä aikana oli ilmestynyt joukko suomalaisia määritysoppaita ja käsikirjoja, mm. Leo Lehtosen ”Jokamiehen lintukirja” (1955), Olavi Hildénin ”Retkeilijän lintuopas” (1960) sekä Olavi Hildénin ja Pentti Linkolan ”Suuri Lintukirja” (1955, 1962), jotka kuluivat lintumiesten käsissä. Yleisimpien lintulajien laulua saattoi kuunnella nyt myös olohuoneessa, kun Juhani Paatelan ja Leo Lehtosen ”Laulava lintukirja” ilmestyi (1963). Leo Lehtonen ja Kalevi Raitasuo perehdyttivät teoksillaan lintujen käyttäytymiseen. Samoin teki Yrjö Kokko herkillä luontokuvauksillaan, joiden pääosissa olivat joutsenet, ungelot ja allit. Reino Kalliolan arvokas Suomen luontoa, sen historiaa ja alueellisia piirteitä kuvaava kirjasarja perehdytti luonnonystävää syvällisemmin luonnon ymmärtämiseen, harrastukseen ja suojelemiseen. Ja kuka kaipasi ajankohtaista tietoa, hänelle oli olemassa alan aikakausilehtiä, kuten Suomen Luonto, Luonnon Tutkija ja Ornis Fennica.
Suurimmat harppaukset lintuharrastajien tiellä olivat teoksen ”Pohjolan linnut värikuvin” ilmestyminen (1963-72) ja Lintumies-lehden aloittaminen (1965). Saatiin vankkaa ornitologista perustietoa ja päästiin seuraamaan uutta ajankohtaista lintuharrastusta – osallistumaankin omin havainnoin tai kirjotelmin. ”Pohjolan linnut värikuvin”, joka ilmestyi kymmenen vuoden aikana erillisinä niteinä, oli suomalaisten ornitologien vahva yhteistyön näyte, edelleen ehdoton perusteos.
Lintumies-lehti (nyk. Linnut) oli nuorten lintuharrastajien palavan innostuksen ilmaus; se syntyi Suomen Lintutieteellisen Yhdistyksen nuorisojaoston ja tulisieluisen ornitologi, dosentti Olavi Hildénin ympärille ja kokosi pian voimia muualtakin maasta yhteisiin muuttolintu-, talvilintu- ym. katsauksiin. Helsingin seudulla ja muissa suuremmissa kaupungeissa lintujen harrastus oli leviämässä koulunuorison keskuudessa.
Kuopion seudulla luontoharrastus keskittyi vielä 1960-luvulla suurelta osin KLYY:n ja sen nuorisojaoston KNLY:n yhteyteen, aika pieneen piiriin. Nuoret hakeutuivat opintielle, monet yliopistokaupunkeihin, mutta uusi lintumiespolvi kasvoi aina tilalle. Eero Antikaisen itäisten ja kaakkoisten lintulajien leviämistä käsittelevä pro gradu -työ ilmestyi KLYY:n sarjassa (1965) innoittaen nuoria lintumiehiä uusiin havaintoihin. Myös toinen KLYY:n julkaisu, Torild Branderin (1959) ”Ohjeita lintujen suojelemiseksi”, kului lintumiesten käsissä – siitä saatiin mm. linnunpönttöjen teko-ohjeita.
Lehtori Toivo Räsänen, monipuolinen maastobiologi, oli muuttanut Kuopioon ja toimi aktiivisesti KLYY:ssä, mm. sihteerinä, puheenjohtajana ja KNLY:n kuraattorina. Lintumiehenä ja yhdistyksen sihteerin ominaisuudessa hän kokosi kokouspöytäkirjoihin merkittyjä lintuhavaintoja Luonnon Tutkijaan (1963,1965). Hän julkaisi myös muutamia omia tiedonantojaan yksin tai yhdessä vaimonsa Leena Räsäsen kanssa.
Vanhempaa lintumiessukupolvea edusti Lauri Pohjolainen, Kuopion museon talonmies-preparaattori. Kun Kuopion museo siirtyi KLYY:ltä Kuopion kaupungin ylläpitämäksi vuonna 1968, Lauri Pohjolaisesta tuli pian talon ensimmäinen päätoiminen konservaattori. Pohjolainen täytti museon kokoelmiin lähes 160 lintua. Hän seurasi Matti Karppasen jalanjälkiä niin preparaattorina kuin lintumaalarinakin. Hän oli retkeillyt Karppasen kanssa ja käynyt monilla muuttohaukan pesillä, hoitanutkin museolla muuttohaukkaa ja monta muuta lintua; näistä hyvistä ajoista hänellä riitti aina juttua nuorille lintumiehille.
Uusi kuopiolainen lintumiessukupolvi, johon kuuluivat mm. Kauko Asikainen, Erkki Björk, Jukka Kauppinen, Markku Kolehmainen ja Jorma Tuomainen, retkeili pääasiassa Kuopion ja sen lähipitäjien alueella. Havainnot jäivät aluksi omiin vihkoihin tai niistä kirjoitettiin sanomalehtien palstoilla – lintujuttuja kirjoitettiin näet aktiivisesti 1960-luvun puolivälistä alkaen Savon Sanomiin ja Savoon, aiheina olivat mm. talvilintulaskennat ja kevätmuutto. Vuosikymmenen lopulla perustettiin Kuopion museoon lintujen kevätmuuttokortisto, johon kerättiin ensin taannehtivasti tietoja vuodesta 1964 alkaen ja sitten joka kevät muutaman vuoden ajan. Havaintoja lähetettiin myös Lintumies-lehden valtakunnallisiin ajankohtaiskatsauksiin ja vastattiin harrastajille osoitettuihin kyselyihin milloin mistäkin lajista.
Talvilintujen laskijoilla oli vakiintuneet yhteydet Helsingin yliopiston eläinmuseoon. Uusi kesäinen lintuhavainnoinnin muoto oli yölaulajien kuuntelu. Öisillä polkupyöräretkillä löytyivät uudelleen mm. Maaningan Lapinjärvet ja Patalahti. Lintujen rengastus oli melko vähäistä – rengastuslupa oli Pohjois-Savossa vain muutamalla henkilöllä.
Riistaveden lintujärvillä nuoret lintuharrastajat retkeilivät entistä innokkaammin, etenkin kevätmuuttoaikaan. Vuotiset pesivän vesilinnuston laskennat käynnistyivät 1960-luvun puolivälissä (Kauppinen 1967, 1976b). Luonto-Liiton talvipäivillä Riistaveden lintujärviä tehtiin tunnetuksi KNLY:n näyttelyosastossa mm. vertailemalla uusia laskentatuloksia Antikaisen tuloksiin. Riistavedeltä lintujärvitutkimukset laajenivat mm. Maaningan Lapinjärvelle ja Jäppilän Tuomiojärvelle. Myös Ylä-Savon järviin tutustuttiin.
Yksittäisiä lintuharrastajia oli siellä täällä muuallakin maakunnassa, pieniä toveripiirejä löytyi ainakin Iisalmessa sekä Varkaudessa, mutta laajempaa yhteistyötä eri kaupunkien lintuharrastajien välillä ei ollut.
Monet luonnontarkkailijat ovat itseään korostamattomia luonnonystäviä, jotka eivät liioin kaipaa yhdistyksiä tai muuta yhteistä, järjestettyä toimintaa – heille luonto riittää. Yhtenä heistä mainittakoon Yrjö Knuutinen, Suonenjoen Pörölänmäellä laulujoutsentaan hoitanut opettaja, joka kirjoitti lintuystävästään, luontohavainnoistaan ja -kokemuksistaan kirjan ”Kurkki” (1970).
Lintuhavaintoja julkaistiin vielä 1960-luvulla vähänlaisesti. Lintumies-lehden ajankohtaiskatsauksissa oli sentään joitakin keväisiä muuttolintutilastoja Kuopion seudulta ja ”Jänkäkurppa 18.12.1966 Kuopiossa” oli ensimmäinen Pohjois-Savosta lähetetty tiedonanto tässä lehdessä (Björk 1967). Kun KLYY aloitti Savon Luonto -lehden julkaisemisen 1969, avautui lintuhavaintojen julkaisemiseen uusi väylä.
Savon Luontoon kirjoitettiin 1970-luvun alussa artikkeleita mm. Savon joutsenista (Haapanen ym. 1973b), naakoista (Antikainen 1970, 1974), pöllöistä (Mikkola 1907, 1971, 1974), kalasääskestä (Kauppinen & Lyytikäinen 1972, Lyytikäinen 1973c), yölaulajista (Kauppinen 1974b), Tiilikkajärven linnustosta (Antikainen & Kauhanen 1973, Skarén 1973b) ja Kiuruveden Luupuveden järvien linnustosta (Kauppinen 1973). Lista kuvaa edustavasti pohjoissavolaisten lintututkimusten teitä, joista monia pohjustettiin jo 1960-luvulla ja joista useimmat ovat jatkuneet 1980- ja 1990-luvuille saakka. Sekä yksittäisiä lajeja – niiden esiintymistä, runsautta, pesimistä ja siihen liittyvää ekologiaa – että erilaisten elinympäristöjen linnuston koostumusta on selvitetty.
Faunistisia tiedonantoja julkaistiin entistä enemmän, sekä yksittäisinä havaintoina että pieninä alueellisina koosteina, ja kun myöhemmin havaintojen tulvaan alkoi hukkua, niitä ryhdyttiin kokoamaan laajemmiksi katsauksiksi. Mutta ennen lintutietojen keskitettyä keräämistä oli siirrytty uuteen yhteistyön aikaan – lintutieteellinen yhdistys oli syntymässä.
Ruokolainen, K. & Kauppinen, J. (toim.). (1999). Kuopion ja Pohjois-Savon linnusto. Kuopion luonnontieteellisen museon julkaisuja 5.
